Kovan onnen Hakola hiihtää viestipaikasta huomenna

Hakola
Kolminkertaisen arvokisamitalistin selkä tulistui synnytyksessä. Puoliso aavisti ongelmat kesken iloisen perhetapahtuman. Huomenna Hakola hiihtää yhdistelmäkilpailussa tavoitellen myös viestipaikkaa.

Kolminkertaisen arvokisamitalistin selkä tulistui synnytyksessä. Puoliso aavisti ongelmat kesken iloisen perhetapahtuman. Huomenna Hakola hiihtää yhdistelmäkilpailussa tavoitellen myös viestipaikkaa.

MM-kisojen kolminkertainen mitalisti Ristomatti Hakola on kohdannut urallaan monenlaisia vastoinkäymisiä. Hän joutuu silti aloittamaan Milano-Cortinan olympialaiset henkisesti ennenkokemattoman koettelevissa tunnelmissa.

Hiihtäjä aloitti kauden hienosti, mutta hyvä meno tökkäsi alkuvuodesta selkävaivoihin. Sen jälkeen häntä on kuormittanut myös maastohiihdon olympiavalinnoista räjähtänyt kohu.

– Olen lukenut muutaman median jutun. Sitä kautta on tullut rakennettua itselle vähän ylimääräistä latausta, Hakola kertoi Val di Fiemmessä tunnelmistaan, ja murheellinen ilme paljasti hänen tunteensa sanojakin selvemmin.

– Tämä on ollut itselle tiukka paikka, vaikken ole itse tehnyt mitään väärää.

Hakola joutui kohun keskelle kahdesta syystä. Monen mielessä hänen pääsy kisoihin asettui vastakkain toisen kokeneen hiihtäjän Perttu Hyvärisen karsiutumisen kanssa.

Hakolaa vastaan kääntyi se, että maajoukkueen päävalmentaja Teemu Pasanen on myös hänen henkilökohtainen valmentajansa.

Välit Hyväriseen eivät sentään rikkoutuneet.

– Me olemme ihan sujut, ja molemmilla on asiasta sama näkemys, Hakola vakuutti.

– Palaan aiheeseen tarkemmin mun kirjassa joskus vuonna 2080.

Lue myös: Maastohiihdon ohjelma – Milano-Cortina olympialaiset 2026

Puoliso hoksasi vaaran

Hakolan selkävaivat alkoivat yllättävästi, kuten hänen uransa vastoinkäymisillä on ollut tapana.

– Alkoi taas tapahtua, Hakola huokaisi aiempiin terveysongelmiinsa viitaten.

– Suorituskyky katosi yhtäkkiä tavalla, jota en ole aiemmin kokenut. Hiihto on ollut nyt kuukauden yhtä räpeltämistä.

Hakola on aiemmin rikkonut itseään muun muassa sohvan jalkaan. Selkäongelmat poikivat iloisesta perhetapahtumasta, kun hän oli auttamassa vaimoaan synnytyksessä.

– Tsemppasin emäntää vähän huonossa asennossa, hiihtokonkari selvitti vaivan taustaa.

– Emäntä sitten jo sanoi minulle, että mene sinä nyt ainakin pois tai tuo selkä on meidän seuraava huolenaihe.

Urheilija nauraa nyt vaimon aavistuksille, vaikka tilanteesta seurasi ongelmia kilpauralle.

– Selkä oli pari viikkoa aika paha, mutta nyt sen pitäisi olla ihan kunnossa.

Viestipaikka liipaisimella

Vielä keskitalvella Hakola tähtäsi Milano-Cortinan kisoissa perinteisen sprinttiin ja viestin ensimmäisille osuuksille.

Kuukauden vanhan pojan isä on jo karsiutunut sprinttinelikosta, ja sunnuntaina hän yrittää varmistella viestipaikkaansa yhdistelmäkilpailussa. Hän on ehdolla viestin ensimmäisille, perinteisen hiihtotavan osuuksille.

– Skiathlon (yhdistelmäkilpailu) ei ole minulle lempimatka, enkä pyydä siitä paljon. Toivon vain, että saisin siinä varsinkin perinteisellä hyvän, tasapainoisen suorituksen, Hakola tarkensi tavoitettaan miesten olympia-avaukseen.

Viesti on Hakolan iso maali näissä kisoissa.

– Kauden päätavoite, Hakola korosti.

– Ja minulla on hyvä mahdollisuus, jos selviän kunnialla skiathlonista.

Hakola toivoo, että näytöstä tulisi niin vahva, että hän tuntisi todella ansainneensa edustuspaikan viestiin.

Hiihtoon liittyviä artikkeleja voit lukea myös ProXCskiing.com-sivustolta.

Teksti: Pasi Rein (STT Urheilu)/Teemu Virtanen

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026