Kläbon manööverille päätös

Norjan hiihtoliitto ja Johannes Höstflot Kläbo ovat sopineet laittavansa pisteen Viaplay-tapaukseen. Kläbo kieltäytyi Rukan maailmancupin aikana kantamasta Viaplayn logoa, vaikka maastohiihdon TV-oikeudet Norjassa omaa yhtiö (NENT Group) on Norjan hiihtoliiton kumppani.

Norjan hiihtoliitto ja Johannes Höstflot Kläbo ovat sopineet laittavansa pisteen Viaplay-tapaukseen. Kläbo kieltäytyi Rukan maailmancupin aikana kantamasta Viaplayn logoa, vaikka maastohiihdon TV-oikeudet Norjassa omaa yhtiö (NENT Group) on Norjan hiihtoliiton kumppani.

Kläbon perustelut olivat ylevät; hän näki media-alan yhteistyökumppanuuden vaarantavan osapuolien uskottavuutta ja riippumattomuutta.

Norjan hiihtoliiton tiedotteen mukaan asialle on laitettu piste. Viaplayn logo näkyy jatkossa myös Kläbon hiihtoasussa. Kläbo sanoo tiedotteessa kuitenkin olevansa edelleen asiasta samaa mieltä ja kokevansa tärkeäksi, että asia nousi julkisuuteen.

– Vaikka en jatka tätä keskustelua, sen esiin nostaminen on ollut tärkeää – olemme nähneet asiasta erilaisia mielipiteitä ja näkökulmia. Joka tapauksessa olen onnistunut saamaan asian pöydälle ja näyttänyt, mitä mieltä itse ole tästä asiasta, sanoo Kläbo Norjan hiihtoliiton tiedotteessa.

Kläbo korostaa myös, että hänen kritiikkinsä ei kohdistu itse Viaplayn tuotteeseen.

– Isoisän ja muiden mielestä lähetykset Rukalta olivat hyviä. Viaplay on saanut erittäin hyvän vastaanoton. Kritiikkini ei ole kohdistunut Viaplayn toimitukselliseen tuotteeseen. On tärkeää tehdä selvä ero toimituksellisen kattavuuden ja kaupallisen sponsoroinnin välillä, sanoo Johannes Høsflot Klæbo.

Kommentti

Tapaus on mielenkiintoinen. Lajien kirkkaimpien tähtien ja lajiliittojen välille tuntuu syntyvän toistuvasti jännitteitä sponsorisopimuksiin liittyen. Muun muassa Ruotsin suosituimpiin urheilijoiden kuuluva Charlotte Kalla on aiemmin kieltäytynyt Ruotsin hiihtoliiton ja paikallisen veikkausyhtiön yhteistyöstä. Petter Northugin, Norjan hiihtoliiton ja kahden eri päivittäistavaraketjun kumppanuudet aiheuttivat ristiriitoja.

Missä määrin urheilijat voivat ja uskaltavat asettua poikkiteloin lajiliiton kumppanuuksien kanssa. Vahva lajiliitto mahdollistaa huipuilleen leirityksen ja paljon tukitoimintoja, mutta leipää pöytään se ei tuo. Urheilijan pitää olla mahdollista hyödyntää lyhyen uransa aikana oma kaupallinen potentiaalinsa.

Tämän tapauksen osalta on sanottava, että Kläbon manooveri vaikutti hurskastelulta ja on vaikea nähdä mitä mikään osapuoli voitti.

Aihetta sivutenIlta-Sanomat on parin viime päivän aika kirjoittanut Iivo Niskasen ja Viaplayn mahdollisista erimielisyyksistä.

-Petri Ikävalko

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026