Kerttu Niskanen esitti yleisölle mestaruusvauhtia: ”Yritin tarjoilla, mitä kropasta lähti”

Kerttu Niskanen otti lauantain takaa-ajokilpailusta Äänekosken SM-kisojen toisen ja koko uran 13:nnen Suomen mestaruutensa.

Samalla Niskanen sai nauttia perinteisen hiihtotavan kympillä yleisön kannustuksesta edellispäivän vitosen tapaan.

–  Eilen minua suurimmaksi osaksi kiiteltiin tästä kaudesta. Nyt yleisö eli tässä päivässä, Niskanen kertoi.

–  Sieltä huudettiin ”hanaa, hanaa, kaasua, kaasua”. Ajattelin, että yleisö on tullut katsomaan meidän vauhtia, joten yritin tarjoilla, mitä kropasta lähti. Hiihdin lopun yleisölle.

Vieremän Koittoa edustava Niskanen pääsi takaa-ajoon 18,5 sekuntia ennen Ikaalisten Urheilijoiden Krista Pärmäkoskea ja venytti etumatkan kymmenen kilometrin matkalla lähes kahteen minuuttiin.

Viidentenä matkaan lähtenyt Pöytyän Urheilijoiden Johanna Matintalo kiilasi Jasmi Joensuun ja Anne Kyllösen edelle kolmanneksi reilun kahden minuutin päässä Niskasesta.

Pärmäkoski säästeli lopussa

Pärmäkoski aloitti kilpailun reippaasti, mutta säästeli lopussa voimiaan sunnuntain viestiin.

–  Lähdimme alussa aika kovaa, Pärmäkoski vahvisti.

–  Tiesin, että Kepa aloittaa vauhdilla ja oli itsekin pakko, etten anna toisille peesiapua. Tokalla ringillä ero oli sen verran turvallinen, että pystyin rauhoittamaan vauhtia.

Pärmäkoski arveli Niskasen karanneen tavoittamattomiin takaa-ajon ensimmäisessä osassa, vapaan hiihtotavan vitosella. Hän yritti silti tosissaan ajaa Niskasen eron umpeen kympin ensi kilometreillä.

–  Ei voi tietää, jos sattuu jotain välineiden kanssa, tulee voiteluvirheitä, sauvarikko tai vaikka eksyy reitiltä, Pärmäkoski huomautti.

Myös Matintalo laski, etteivät kirkkaimmat mitalit ole hänen ulottuvillaan, kun hän joutui matkaan minuutin päässä Niskasesta ja yli 40 sekunnin päässä Pärmäkoskesta.

–  Otin, mitä oli otettavissa, Matintalo totesi pronssihiihdostaan.

–  Eilisen jälkeen oli selvää, että oli mahdoton tehtävä ottaa Kerttu tai Krista kiinni. Olisin toivonut, että olisin päässyt starttaamaan vähän lähempää heitä.

Tulokset

Lisää maastohiihtoaiheisia artikkeleita voit lukea täältä.

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

  • 1

    Maastohiihdon MM-kilpailujen ohjelma ja aikataulut

    by Maastohiihto.com
    03.03.2025
  • Riitta-Liisa Roponen
    1

    Riitta-Liisa Roponen on surun murtama – ero edessä

    by Maastohiihto.com
    14.04.2025
  • 1

    Angerin ensimmäistä maailmancup-voittoa seurasi ikävä uutinen

    by Ingeborg Scheve / Käännös Venla Rantala
    20.01.2025
  • Thomas Maloney Westgård kiri Keimiön Kiekerön voittoon.
    1

    Maloney Westgård ja Mäkäräinen Lapponian avauspäivän ykköset

    by Heidi Lehikoinen
    07.04.2025
  • Team Mäenpää Markus Vuorela
    1

    Team Mäenpää saa jo toisen kovan vahvistuksen tuleviin hiihtoihin

    by Teemu Virtanen
    15.01.2025

Lisää artikkeleita

  • Anikken Gjerde Alnæs oli Ski Classics -kauden vahvin nainen –taustalla hurja loukkaantuminen

    Norjan Anikken Gjerde Alnæsilla on takanaan kausi, jota hän ei varmasti tule koskaan unohtamaan. Nyt hän avautuu matkastaan kohti Ski Classicsin kokonaiskilpailuvoittoa kaudella, jonka piti ennakko-odotusten mukaan mennä häneltä kokonaan ohi.
    kirjoittaja Ingeborg Scheve / Käännös Venla Rantala
    14.04.2025
  • Sven-Åke Lundbäck oli Vasaloppet-sankari ja arvokisavoittaja

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    13.04.2025
  • Petter Northugin kilpailu rajun kritiikin kohteena – naisilta poistettiin palkintorahat

    kirjoittaja Ingeborg Scheve / Käännös Venla Rantala
    13.04.2025
  • Ruokasooda – hiihtäjän ihmeaine vai turhaa hypetystä?

    kirjoittaja Ingeborg Scheve / Käännös Venla Rantala
    13.04.2025
  • Ida Dahl avautuu rankasta vuodestaan: ”Ajattelin, että nyt minun on kuoltava”

    kirjoittaja Kjell-Erik Kristiansen / Käännös Venla Rantala
    12.04.2025