Karlsson hallitsi ylivoimaisella tavalla Holmenkollenin viisikymppistä – palkintosijat karkasivat Niskaselta viimeisillä kilometreillä
Karlsson karkasi perinteisen hiihtotavan yhteislähdössä kärkiryhmästä 30 kilometrin kohdalla ja nappasi kauden kolmannen maailmancupin voittonsa minuutti 19 sekunnin erolla joukkuetoveriinsa Ebba Anderssoniin.
Saksan Katharina Hennig oli kilpailussa kolmas ennen Itävallan Teresa Stadloberia ja Kerttu Niskasta. Palkintosijat karkasivat Niskasen ulottuvilta kahden viime kilometrin kirikamppailussa, ja hän hiihti maaliin viidentenä yli puolitoista minuuttia voittajan jälkeen.
– Oli rankka kilpailu, Niskanen huokaili V Sportin tv-haastattelussa.
– Alku oli ok, mutta olisiko ollut neljännellä kierroksella, kun alkoi tuntua vaikealta. Jaloista loppui energia. Ei ollut hyvä päivä.
Niskanen ilmoitti ennen Salpausselän kisoja, että hänen tavoitteensa on päästä palkinnoille kaikissa perinteisen hiihtotavan normaalimatkojen kilpailuissa. Holmenkollenilla hän tunsi, että alkukauden urakointi alkoi tuntua jäsenissä.
Maailmancupissa viidenneksi noussut Niskanen on hiihtänyt talven aikana yhtä vaille kaikki maailmancupin kilpailut.
– Kausi on ollut kuluttava, joten ei ole ihme, että se alkaa tuntua ja energiat loppuvat, Niskanen jatkoi.
Matintalon kädet kramppasivat
Johanna Matintalo sinnitteli kärkiryhmässä loppukiriin saakka ja jaksoi maaliin kahdeksantena. Hän jäi minuutti 42 sekuntia voittajasta uransa ensimmäisellä viisikymppisellä.
Matintalo joutui vähitellen vaikeuksiin kärkihiihtäjien puolimatkassa tekemän suksienvaihdon jälkeen. Hänen jälkimmäisessä suksiparissaan oli satsattu luistoon, mutta pito oli ensimmäistä huonompi.
– Vähän jäi hampaankoloon, kun jäi tunne, että olisi ollut enemmän annettavaa. Toisen suksiparin pito olisi voinut olla parempi, Matintalo kertoi.
– Jouduin juoksemaan ylämäissä aika paljon. Loppu oli selviytymistaistelua, kun jouduin ylämäissä käsille ja ojentajat kramppasivat. Muuten oikein kiva kisa.
Krista Pärmäkoski sieti kärkiryhmän vauhtia yli puolimatkaan, mutta alkoi jäädä Karlssonin kiristäessä vauhtia. Pärmäkoski oli maalissa kymmenentenä lähes neljän minuutin päässä Karlssonista.
Anne Kyllönen oli kilpailussa 27:s ja Kati Roivas 35:s.
Lue lisää maastohiihtoaiheisia artikkeleita täältä.