Kaksoisvoitto Suomen naisille Falun kympillä

Kerttu Niskanen on voittanut maastohiihdon naisten maailmancupin 10 kilometrin perinteisen hiihtotavan kilpailun Falunissa. Johanna Matintalo oli toinen 4,2 sekuntia voittajaa hitaampana.

Kerttu Niskanen on voittanut maastohiihdon naisten maailmancupin 10 kilometrin perinteisen hiihtotavan kilpailun Falunissa. Johanna Matintalo oli toinen 4,2 sekuntia voittajaa hitaampana.

Kaksoisvoitto on harvinaista herkkua suomalaisessa hiihdossa, mutta tänään naiset olivat hyvässä vireessä Falun haastavissa keliolosuhteissa.

Niskanen on tätä ennen tällä kaudella voittanut kaksi kilpailua vuodenvaihteen Tour de Ski -sarjassa. Viime vuoden viimeisenä päivänä hän voitti 10 kilometrin perinteisen hiihtotavan kisan Toblachissa ja 4. tammikuuta takaa-ajon Davosissa.

–  Tämä oli unelmaa, Niskanen sanoi kansainvälisessä televisiohaastattelussa ja kiitteli pitopohjasuksiensa toimivuutta Falunin raskaassa kelissä.

Matintalolle sijoitus oli hänen uransa paras maailmancupin henkilökohtaisessa kisassa.

–  Olen jopa vähän yllättynyt. Ajattelin, että tulee vaikka ketä ohi. Uskon, että minulla oli muihin nähden aika hyvä loppu, Matintalo sanoi Ylen televisiohaastattelussa.

Johanna Matintalo hiihti uransa parhaan sijoituksen maailmancupissa Falun kympillä. Kuva: © Modica/NordicFocus.

Krista Pärmäkoski oli yhdeksäs (–50,1 sekuntia), Jasmi Joensuu 29:s, Anne Kyllönen 43:s ja Katri Lylynperä 46:s.

–  Ihan tyytyväinen, mutta ei missään nimessä ollut helppo päivä, Pärmäkoski sanoi Ylen tv-haastattelussa.

Sairastumiset harvensivat Suomen joukkuetta

Suomen maajoukkuehiihtäjät Ville Ahonen ja Niko Anttola jättävät kilpailut sairastumisten takia väliin.

Ahosen piti hiihtää tänään 10 kilometrin perinteisen hiihtotavan väliaikalähtökilpailussa ja Anttolan huomenna 20 kilometrin vapaan hiihtotavan yhteislähtökilpailussa, joka on maailmancupin viimeinen kilpailu. Hiihtoliiton mukaan Ahosen tilalle 10 kilometrin kilpailuun nostetaan Emil Liekari.

Miesten kymmenen kilometrin kisa alkaa kello 15, ja kaksoisvoitto ei ole todennäköistä Suomen miesten kohdalla, mutta Iivo Niskanen tullee taistelemaan palkintopallisijasta.

Lue lisää maastohiihdosta tästä tai ProXCskiing.com-sivustolta.

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

  • Riitta-Liisa Roponen
    1

    Riitta-Liisa Roponen on surun murtama – ero edessä

    by Maastohiihto.com
    14.04.2025
  • 1

    Angerin ensimmäistä maailmancup-voittoa seurasi ikävä uutinen

    by Ingeborg Scheve / Käännös Venla Rantala
    20.01.2025
  • Thomas Maloney Westgård kiri Keimiön Kiekerön voittoon.
    1

    Maloney Westgård ja Mäkäräinen Lapponian avauspäivän ykköset

    by Heidi Lehikoinen
    07.04.2025
  • FIS Falun
    1

    FIS poisti viestit maailmancupista ja toi uuden kilpailumuodon

    by Maastohiihto.com
    11.05.2025
  • 1

    Maastohiihdon MM-kilpailujen ohjelma ja aikataulut

    by Maastohiihto.com
    03.03.2025

Lisää artikkeleita

  • Tasatyöntö paremmaksi rullasuksilla

    Haluatko rullahiihtoon tehokkuutta ja enemmän voimaa? Tämän artikkelin videoklipissä käydään läpi hyvän tasatyöntötekniikan avainasiat.
    kirjoittaja Maastohiihto.com
    09.05.2025
  • Maailmancupin ja olympialaisten ohjelmat ensi kaudelle

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    09.05.2025
  • Rullasuksiopas 2025

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    09.05.2025
  • Rullahiihdon aakkoset – näin pääset alkuun kesähiihtokaudella

    kirjoittaja Teemu Virtanen
    08.05.2025
  • Rullahiihtokausi alkaa – miten se pitäisi käynnistää?

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    07.05.2025