Kainuun Hiihtoseura naisten SM-parisprintin voittoon

Vantaan SM-kilpailuissa hiihdettiin tänään perinteisen parisprintit.

Vantaan SM-kilpailuissa hiihdettiin tänään perinteisen parisprintit.

Naisten kilpailun ylivoimaiseen voittoon hiihti Kainuun Hiihtoseura joukkueella Anni Alakoski ja Anne Kyllönen. Voittaneen joukkueen ero muihin repesi jo hyvissä ajoin ennen viimeisiä osuuksia.

Toiselle sijalle hiihti Vuokatti SkiTeam Kainuu joukkueella Vilma Nissinen ja Katri Lylynperä, joka pystyi pitkällä loppukirillään karistamaan muut hopeakamppailussa mukana olleet joukkueet. Ero voittajajoukkueeseen oli 14 sekuntia.

Kolmanneksi sijoittui Ylöjärven Ryhdin joukkue, jossa hiihtivät Elsa Torvinen ja Eevi-Inkeri Tossavainen.

– Tämä oli itselleni ensimmäinen yleisen sarjan Suomen mestaruus, joten maistuu kyllä tosi hyvältä ja kiva jakaa se Annen kanssa, voittajajoukkueessa hiihtänyt Alakoski kertoi Ylen tv-haastattelussa.

– Huomenna on lähtö Pohjois-Amerikkaan ja mietin, että pystynkö osallistumaan tähän, mutta minulle on tosi tärkeää päästä seuran väreissä hiihtämään. Saatiin vielä kolme joukkuetta mukaan, joten oli hieno päivä Kainuun Hiihtoseuralle, Kyllönen totesi.

Kainuun Hiihtoseuran ylivoima tuli myös Alakoskelle ja Kyllöselle pienenä yllätyksenä.

– Kyllä se yllätti. On ollut vähän epävarma olo, mutta oli hyvä pari, jonka kanssa hiihtää, Alakoski sanoi.

– Yleisö oli tänään ihan mieletön ja siinä mielessä oli ihanaa, että oli noin iso ero, niin pääsi viimeisen kierroksen nautiskelemaan ja ottamaan yleisön mukaan, Kyllönen lisäsi.

Naisten SM-parisprintti, top 5

  1. Kainuun Hiihtoseura (Anni Alakoski ja Anne Kyllönen), 25:12,00
  2. Vuokatti SkiTeam Kainuu (Vilma Nissinen ja Katri Lylynperä), +14,23
  3. Ylöjärven Ryhti (Elsa Torvinen ja Eevi-Inkeri Tossavainen), +17,93
  4. Kainuun Hiihtoseura 2 (Leena Nurmi ja Johanna Ukkola), +19,07
  5. Tampereen Pyrintö (Emilia Helmi ja Amanda Saari), +50,67

Tulokset

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026