Juuso Mattilan alkukausi oli mysteeri – SM-sprintissä palaset alkoivat loksahdella kohdilleen
Viime vuosina nuorten sarjojen kärkinimiin kuulunut Juuso Mattila on kokenut vastoinkäymisiä kuluneen kauden aikana. Kohonneet harjoitusmäärät eivät tuottaneet haluttua tulosta ja alkukausi oli tulosten osalta urheilijan omasta mielestä synkkä.
Tampereen SM-kisoissa palaset alkoivat kuitenkin loksahdella kohdalleen.
Himangan Urheilijoita edustava Juuso Mattila on viettänyt haasteellisen talven. Kesän ja syksyn kova panostus ei näkynyt tuloksissa halutulla tavalla ja muun muassa Vuokatin Suomen Cupissa sijoitus oli 34. eikä eriin ollut asiaa.
– Koko ajan on ollut vähän semmoinen olo, että ihan parasta ei ole. Vähän niin kuin olisi käsijarru päällä koko ajan. Syyt on olleet vähän hämärän peitossa ja se varmasti juontaa juurensa kesän ja syksyn kovaan harjoitteluun, Mattila avasi kauttaan Maastohiihto.comille.
Haastavasti alkanut kausi sai urheilijan pohtimaan harjoitusten onnistumista ja omaa suuntaa urheilijana. Kun harjoittelu ei tuottanut heti tuloksen muodossa haluttua, on nuori urheilija hakenut omaa tapaansa.
– Kyllä tässä on koko alkutalvi mennyt oikeastaan siihen, että on haettu sitä, että mikä toimii. Pitääkö levätä vai harjoitella. On kokeiltu vähän kaikenlaista, Mattila avasi kauden aikaista harjoitteluaan.
Vielä nuorten sarjoihin ikänsä puolesta pääsevä Mattila on innoissaan yleiseen sarjaan siirtymisestä. Suomen Cupin kautta hän on päässyt hiihtämään miehiä vastaan ja useamman vuoden ajan.
Kauden ja uran mittakaavassa huipputuloskin saatiin irti Tampereen SM-kisoissa, kun hän eteni sprintissä aina finaaliin saakka ja sijoittui kuudenneksi. Analyyttinen urheilija löytää itsestään silti kehitettävää.
– Kestävyys on ehdottomasti asia, jota täytyy parantaa. En ole hapenotollisesti omasta mielestä niin lahjakas, että sitä täytyy kovalla harjoittelulla kompensoida. Tietysti myös teknisiä asioita hiihtotapoihin liittyen täytyy kehittää, hän avaa omia kehityskohteita.
Kausi Mattilalla jatkuu mielenkiintoisissa merkeissä, kun hän lähtee hiihtämään Ski Classics sarjaa Ski Team Mäenpään riveissä Ruotsiin.





