Joensuu ja Mäki kirivät finaalisijoille

Lahden maailmancupissa hiihdettiin tänään vapaan sprintit.

Lahden maailmancupissa hiihdettiin tänään vapaan sprintit.

Jasmi Joensuu ja Joni Mäki kruunasivat loppukilpailupaikoillaan suomalaishiihtäjien erinomaisesti onnistuneen viikonlopun Salpausselän kisoissa. Molemmat tosin jäivät sunnuntaina vapaan hiihtotavan sprintissä viimeisille finaalisijoille eli kuudensiksi.

–  Pikkasen olisi minun ja Jonin pitänyt parantaa, että olisimme pitäneet podium-putken päällä, Joensuu alleviivasi joukkueen kokonaisonnistumista.

Krista Pärmäkoski voitti lauantaina 20 kilometrin kilpailun, ja suomalaiset saavuttivat Lahdessa kaikkiaan viisi palkintopallisijoitusta. Se oli melkoinen täysosuma vaikean alkukauden jälkeen.

Myös sprintistä tuli komea kokonaistulos, kun Jasmin Kähärä sijoittui yhdeksänneksi ja kaikkiaan 12 suomalaista pääsi erävaiheeseen.

–  Uskon, että sprinttihiihdon tulevaisuus Suomessa on ihan valoisa. Meillä on todella kovia junnuja tulossa, Joensuu tarkensi arviotaan viikonlopun onnistumisista.

Joensuu tähtää MM-mitaliin

Joensuulla oli kisojen päätöslajissa vahva tarve onnistua.

–  Halusin näyttää, että olen hyvässä kunnossa ja pystyn hiihtämään kovaa, Joensuu kertoi.

Hän tunsi hiihtäneensä uransa parhaan vapaan hiihtotavan sprinttikilpailun.

–  Olen tosi, tosi tyytyväinen, kun sain vihdoin finaalipaikan vapaan hiihtotavan sprintissä. Välierähiihto oli mielestäni ihan parasta, mitä olen varsinkaan vapaalla hiihtänyt.

Joensuu jäi loppukilpailussa yli neljä sekuntia kilpailun voittaneesta Norjan Kristine Stavås Skistadista. Saksan Coletta Rydzek ja Ruotsin Maja Dahlqvist pääsivät 3,5 sekuntia Joensuuta nopeampina muille palkintosijoille.

–  Neljä ja puoli sekuntia on vielä kirittävää, Joensuu tiivisti asemansa.

–  Toivottavasti palkintosija tulee ensi vuonna Trondheimin MM-kisoissa. Se on iso tavoite, mutta sen voi jo sanoa ääneen.

Joensuulla on ajatus siitä, miten hän voi nousta mitalisijoille.

–  Minulla on ominaisuuksia, joissa annan tasoitusta. Myös taitopuolella on vielä tekemistä. Pitää tehdä kaikki edelleen laadukkaammin, Joensuu jatkoi.

Joensuu odottaa, että nopeimmat naishiihtäjät koottaisiin jatkossa yhteisiin harjoituksiin.

–  Pitää kehittää erähiihtoa niin, että meillä olisi viisi tai kuusi hiihtäjää välierissä kuten nyt Ruotsilla.

Mäki yllättyi tuloksestaan

Joni Mäellä kävi miesten loppukilpailussa kuten Joensuulle naisten finaalissa. Hän ei päässyt viimeisessä nousussa hyviin asemiin. Hän oli silti iloisesti yllättynyt tuloksestaan.

–  Amerikan-kiertueen jälkeen ei ole juuri tullut hiihdettyä lujaa, ja sairastuin viime viikonloppuna. Sen jälkitautina on ollut yskää, joten en ole ollut ihan täydessä lyönnissä, Mäki paljasti.

–  En odottanut tässä olotilassa tällaista tulosta.

Mäki jäi aika-ajossa 20:nneksi, mutta se valmisti kehon erähiihtoon. Lisäksi Mäki koki hyötyneensä nopeasta hiihtokelistä.

–  Rytminvaihdot olivat varmaan uran parhaita. Ehkä olympiavuonna 2022 on viimeksi tullut tuollaisia liikkeitä, Mäki arveli.

Takavuosina Mäki yritti ravistella vastustajia vauhdinpidolla. Nyt hän on keskittynyt vahvaan loppuvetoon, mikä onnistui puolivälierissä ja välierissä.

–  Hiihdän ajatuksella, että erähiihdon viimeinen minuutti on tärkein. Siihen satsaan, Mäki selvitti.

Norjan Johannes Hösflot Kläbo haki Lahdesta kolme voittoa. Ranskan Lucas Chanavat oli miesten sprintissä toinen ja Sveitsin Valerio Grond kolmas.

Naisten tulokset

Miesten tulokset

Lue lisää maastohiihtoaiheisia artikkeleita täältä.

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026