Aktiivisena mielenterveyden puolestapuhujana Diggins on avannut kokemuksiaan, sillä hän toivoo pystyvänsä rikkomaan aiheen ympärillä olevaa häpeää ja rohkaisemaan muita hakemaan apua. Tässä haastattelussa Diggins pohtii matkaansa ja rooliaan Emily-ohjelman lähettiläänä. Kyseinen ohjelma on johtava syömishäiriöiden hoitokeskus Yhdysvalloissa.

Proxcskiing.com haastatteli Digginsiä syvällistä kaksiosaista haastattelua varten.

Lue myös: Jessie Diggins uhraa paljon menestyksensä eteen

Henkilökohtainen matka ja asian puolesta puhuminen

Olet kertonut avoimesti omista kokemuksistasi syömishäiriön kanssa. Mikä inspiroi sinua jakamaan tarinasi julkisesti, ja miten se on vaikuttanut rooliisi Emily-ohjelman lähettiläänä?

– Päätin olla avoin omista kokemuksistani mielenterveys- ja syömishäiriöasioissa, koska minulle on tärkeää, että ihmiset kokevat voivansa hakea apua, kun he sitä tarvitsevat. Mielenterveys on ollut tabu, mikä aiheuttaa esteitä hoidolle ja tuelle. Jakamalla oman matkani toivon olevani jäänmurtaja muille, jotta he voivat kertoa tukiverkostolleen, mitä tapahtuu, ja saada tarvitsemaansa apua.

– Emily-ohjelmassa roolini on toimia mielenterveyden lähettiläänä ja puolestapuhujana. Rehellisesti sanottuna tämä on ollut vaikuttavin ja palkitsevin kokemus koko urani aikana. Parasta on ollut kuulla niin monilta ihmisiltä, ​​että tarinani inspiroi heitä pyytämään apua valmentajaltaan tai vanhemmiltaan, tai kuulla valmentajilta, että he ovat etsineet syömishäiriökoulutusta ja pystyvät nyt tarjoamaan resursseja urheilijoilleen.

Emily-ohjelmaan tutustuminen

Milloin kuulit Emily-ohjelmasta ensimmäisen kerran, ja miten yhteistyö heidän kanssaan on vaikuttanut henkilökohtaiseen toipumismatkaasi?

– Kun olin 18-vuotias ja kamppailin todella syömishäiriöni kanssa, vanhempani tutkivat vähän ja löysivät Emily-ohjelman. Se on syömishäiriöiden toipumisohjelma, jonka lämmin ja huolehtiva keskus oli hyvin lähellä kotiamme. Soitin sinne äitini kanssa, ja hän ajoi minut ensimmäiseen tapaamiseemme.

– Huomasin henkilökunnan olevan välittävä, empaattinen ja kärsivällinen. Työskentely terapeuttien, lääkäreiden ja urheiluravitsemusterapeuttien kanssa pelasti henkeni. Opin myös paljon enemmän itsestäni ja syömishäiriöistä yleisesti. Mitä enemmän opin, sitä paremmin ymmärsin, että syömishäiriöt ovat mielenterveyttä, eivätkä valintoja tai jotain, mikä ansaitsee niihin usein liitetyn leiman, häpeän ja salailun.

Diggins kertoo myös oppineensa, että syömishäiriöt eivät usein liity ruokaan tai kehonkuvaan, vaan niistä tulee selviytymismekanismeja ihmisille, jotka kamppailevat elämässään muiden haasteiden kanssa.

– Minulle se oli tunne kontrollin puutteesta sekä kamppailua perfektionismin kanssa. Kun opin olemaan myötätuntoinen itseäni kohtaan ja päästämään irti ”kaikki tai ei mitään” -ajattelusta, pystyin päästämään irti syömishäiriöstäni. En olisi pystynyt tekemään tätä tärkeää henkistä työtä yksin, ilman Emily-ohjelmassa saamaani ammattiapua ja ohjausta.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Syömishäiriöt ovat usein näkymättömiä kamppailuja. Mitä neuvoja antaisit jollekulle, joka ei ehkä ymmärrä tarvitsevansa apua tai, joka pelkää hakea sitä?

– Aluksi sanoisin, että tämä ei ole sinun syytäsi. Syömishäiriöihin liittyy edelleen niin paljon leimoja ja häpeää, mutta sen ei pitäisi olla niin, koska tämä ei ollut sinun valintasi. Nyt sinulla on kuitenkin vaihtoehto; voit pyytää apua ja sukeltaa raskaaseen, mutta välttämättömään toipumiseen.

– Olet tuen ja myötätunnon arvoinen, ja ansaitset olla terve ja kokea pystyväsi osallistumaan elämääsi täysillä. Usein ensimmäinen askel avun hakemisessa tai läheisille kertomisessa on vaikein, mutta kun kerrot heille, mitä tapahtuu, on hämmästyttävää, kuinka paljon rakkautta ja ystävällisyyttä he voivat tuoda toipumisprosessiisi.

Digginsin mukaan yksi este avun hakemisessa saattaa olla se, että ihmiset kokevat, ettei heillä ole aikaa pysäyttää elämäänsä toipumisprosessin ajaksi.

– Koulu, työ ja perhe vievät aikaa. Mutta ainakin itse pystyin olemaan loistava joukkuetoveri ja kumppani vasta sitten, kun olin huolehtinut omista terveystarpeistani ja olin hyvässä paikassa sekä henkisesti että fyysisesti. Pohjimmiltaan se on niin kuin jokaisella lennolla sanotaan: ”laita oma happinaamari ennen kuin autat muita”. Voit tuoda maailmaan paljon enemmän hyvää, kun oma sisäinen maailmasi on rauhassa.

Tuen merkitys

Urheilijana ymmärrät paineen säilyttää tietty mielikuva tai suoritustaso. Kuinka joukkuetoverit, valmentajat ja ystävät voivat tukea jotakuta, jolla saattaa olla vaikeuksia, mutta joka ei ole pyytänyt apua?

– Yksi parhaista asioista, mitä valmentajat voivat tehdä, on heti jokaisen harjoituskauden alussa avata vuoropuhelu urheilijoidensa kanssa ja kouluttaa heitä RED-S:stä (suhteellinen energiavaje urheilussa) sekä syömishäiriöistä. Kerro heille, että he voivat hakea apua milloin tahansa.

– Se voi olla vaikeaa, kun joku kamppailee, mutta ei ole pyytänyt apua. Urheilijat voivat ilmaista huolensa joukkuetoverinsa puolesta henkilökohtaisesti valmentajalle tai vanhemmille. Yksi tapa avata vuoropuhelu valmentajana on istua alas urheilijan kanssa ja sanoa: ”Hei, haluan sinun tietävän, että välitän sinusta kokonaisena ihmisenä, ja terveytesi ja hyvinvointisi ovat aina tuloksia tärkeämpiä. Olen huomannut, että olet viime aikoina vaikuttanut hieman surulliselta ja haluaisin kuulla, onko sinulla jotain mistä haluaisit puhua tai voinko auttaa sinua.”

– Tämä antaa urheilijalle tiedon siitä, että häntä tuetaan, ja avaa mahdollisuuden puhua kaikesta, mitä tapahtuu ilman, että hänen kehostaan, ruuasta tai ulkonäöstään tehdään numeroa.

Haastattelun toinen osa julkaistaan Maastohiihto.comissa myöhemmin.

Lue myös: Miten kilpailuissa ja harjoituksissa pitäisi juoda? – Nykyaikaiset varusteet muuttaneet tapoja