Jasmin Kähärälle uran ensimmäinen finaalipaikka maailmancupissa

kirjoittaja STT • 03.01.2025
Jasmin Kähärä sijoittui neljänneksi maastohiihdon Tour de Ski -kiertueen naisten perinteisen sprintissä Val di Fiemmessä.

Jasmin Kähärä sijoittui neljänneksi maastohiihdon Tour de Ski -kiertueen naisten perinteisen sprintissä Val di Fiemmessä.

Sijoitus on Kähärälle uran paras maailmancupissa, aiemmin hän ei ollut yltänyt finaaliin eli kuuden parhaan joukkoon cupin henkilökohtaisissa sprinteissä.

Finaalin voitti Sveitsin Nadine Fähndrich ennen Ruotsin Linn Svahnia ja Norjan Heidi Wengiä. Kähärä jäi kolmossijasta 0,29 sekuntia.

–  Aika hullulta tuntuu, että pertsalla (perinteisellä) tuli se finaalipaikka mitä vapaalta on ehkä enemmän metsästänyt. Oli kyllä kiva hiihtää, ja en tiedä, mihin olisi riittänyt, jos olisi taktisesti vähän paremmin osannut tulla tuon lopun (finaalissa). Mutta olen kyllä ihan supertyytyväinen tähänkin, Kähärä iloitsi Ylen tv-haastattelussa.

Karsinnassa nopeimman ajan hiihtänyt ja puolivälierissä eränsä voittanut Jasmi Joensuu jäi välierässään kolmanneksi, eikä aika riittänyt finaalipaikkaan vertailussa.

–  Kyllä tämä jäi kiinni omasta tyhmyydestä. Olisi pitänyt lähteä hiihtämään mäen päältä. Olen monta kertaa hävinnyt, kun lähden kovaa mäen päältä ja muut tulevat ohi. Suksi oli sellainen, että olisin voinut vaikka voittaa. Se jää seuraavaan kertaan. Ei se mitään. Taistellaan ja jatketaan eteenpäin, Joensuu pohti Ylelle.

Weng kohensi asemiaan

Weng kohensi roimasti asemiaan Tourin kokonaiskisassa, sillä kukaan muu kärkiviisikon hiihtäjä ei yltänyt sprintissä edes välieriin. Kolmantena oleva Kerttu Niskanen ja edellään olevat Astrid Öyre Slind ja Therese Johaug sekä neljäntenä oleva Jessie Diggins jäivät kaikki pudotushiihdoissa avauskierrokselle.

Niskasta kismitti radan pitkä lasku, jossa hän jäi muista pudotushiihdon erässään.

–  Halusin mennä jäätä pitkin. Se ei ollut lainkaan hyvä vaihtoehto. Meni vauhdit. Meni ihan surkeasti. Annoin tasoitusta liikaa siinä. Se oli, mitä oli, Niskanen harmitteli Ylelle.

–  Olisi pitänyt saada hyvää eroa edellä oleviin ja muutamaan takana olevaan tyttöön (kokonaiskisassa). Ei mennyt hyvin. Ei voi mitään. Tour on touria. Ei voi kuin katsoa peiliin. Oma suorittaminen ei riittänyt.

Naisten tulokset

Miesten sprintissä Niilo Moilanen ylsi välieriin. Moilanen oli välierässään viides ja karsiutui kuuden miehen finaalista. Lauri Vuorisen ja Niko Anttolan tiet tyssäsivät jo erävaiheeseen.

Miehissä voittoon sprinttasi Norjan supertähti Johannes Hösflot Kläbo ennen maanmiestään Even Northugia. Ruotsin Marcus Grate oli kolmas. Uransa 90. voiton maailmancupissa ottanut Kläbo on selkeässä johdossa Tourin kokonaistilanteessa.

Miesten tulokset

Lue myös: Norjalaiskaksikko pudotti Kerttu Niskasen Tourin kokonaiskilpailussa kolmanneksi 

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

  • Riitta-Liisa Roponen
    1

    Riitta-Liisa Roponen on surun murtama – ero edessä

    by Maastohiihto.com
    14.04.2025
  • 1

    Angerin ensimmäistä maailmancup-voittoa seurasi ikävä uutinen

    by Ingeborg Scheve / Käännös Venla Rantala
    20.01.2025
  • Thomas Maloney Westgård kiri Keimiön Kiekerön voittoon.
    1

    Maloney Westgård ja Mäkäräinen Lapponian avauspäivän ykköset

    by Heidi Lehikoinen
    07.04.2025
  • FIS Falun
    1

    FIS poisti viestit maailmancupista ja toi uuden kilpailumuodon

    by Maastohiihto.com
    11.05.2025
  • 1

    Maastohiihdon MM-kilpailujen ohjelma ja aikataulut

    by Maastohiihto.com
    03.03.2025

Lisää artikkeleita

  • Maailmancupin ja olympialaisten ohjelmat ensi kaudelle

    Kansainvälinen hiihto- ja lumilautaliitto – FIS piti kevätkokouksensa Portugalissa tällä viikolla. Torstaina julkaistiin maastohiihdon maailmancupin 2025/2026 kauden kalenteri. Tässä koko kalenteri.
    kirjoittaja Maastohiihto.com
    09.05.2025
  • Rullasuksiopas 2025

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    09.05.2025
  • Rullahiihdon aakkoset – näin pääset alkuun kesähiihtokaudella

    kirjoittaja Teemu Virtanen
    08.05.2025
  • Rullahiihtokausi alkaa – miten se pitäisi käynnistää?

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    07.05.2025
  • Team Electrofit lähtee olympiakauteen vahvasti sitoutuneena

    kirjoittaja Teemu Virtanen
    07.05.2025