Tapahtumat & Tulokset
CHECK COMPETITIONS
IS: Mikko Virtanen jää sivuun maajoukkuevalmennuksesta
Ilta-Sanomat uutisoi eilen, että Mikko Virtanen jää sivuun maajoukkuevalmennuksesta.
Mikko Virtanen jättäytyy pois maajoukkuevalmennukesta.
Virtanen kertoo IS_lle, että kaksi koronavuotta on tehnyt maajoukkuevalmentajan työstä entistäkin stressaavampaa ja työläämpää.
Virtanen ei kuitenkaan poissulje mahdollisuutta olla maajoukkuevalmennuksessa joskus myöhemmin.
– Lopullisesti en ole A-maajoukkuevalmennusta hyvästelemässä, jos palvelukseni vielä joskus kiinnostavat. Nyt tarvitsen pienen breikin, kommentoi Virtanen Ilta-Sanomille.
Virtanen palaa töihin Vuokatin olympiavalmennuskeskukseen ja jatkaa muun muassa Perttu Hyvärisen henkilökohtaisena valmentajana.
Hiihtoliitto tiedottaa tänään tulevan kauden maajoukkuevalmentajista.