Iivo Niskanen kertoo palaavansa ensi viikonloppuna maailmancupiin
Sunnuntaina 33 vuotta täyttänyt Niskanen kertoi Instagram-tilillään, että hän voi syntymäpäivälahjaksi ilmoittaa päävalmentaja Teemu Pasaselle, että tämä voi ostaa hänelle lentolipun Ranskaan.
Niskasen vire on ollut pitkään arvoitus, sillä hän jäi sairastelun takia pois vuodenvaihteen Tour de Ski -kiertueelta eikä kilpaillut myöskään Imatran SM-laduilla. Maailmancupissa Niskanen on hiihtänyt viimeksi 15. joulukuuta Davosissa, jossa hän sijoittui toiseksi perinteisen hiihtotavan 20 kilometrillä.
Ranskan Les Rousses isännöi maailmancup-viikonloppua perjantaista sunnuntaihin. Perjantaina vuorossa ovat vapaan hiihtotavan kympit, lauantaina perinteisen hiihtotavan sprintti ja sunnuntaina perinteisellä 20 kilometrin yhteislähdöt.
Lue myös: Hakola putsasi pöydän SM-hiihdoissa
Kläbo jää pois Norjan mestaruuskisoista – kilpailujohtaja raivostui
Norjan maastohiihdon ykköstähti Johannes Hösflot Kläbo ei osallistu alkavalla viikolla järjestettäviin maan mestaruuskilpailuihin. Kisojen ilmoittautuminen sulkeutui sunnuntaina, eikä kilpailujohtaja Gudbrand Skraastad ollut mielissään Kläbon päätöksestä jättää kisat väliin.
Gåsbussa järjestettävät Norjan mestaruuskilpailut alkavat keskiviikkona ja päättyvät sunnuntaina, mutta monet maan tähtihiihtäjät ovat jäämässä kisoista pois.
– Hän (Kläbo) olisi voinut osallistua 10 kilometrin perinteisen kisaan keskiviikkona. Tämä on katastrofi norjalaiselle maastohiihdolle, meille järjestäjille ja (Norjan yleisradioyhtiö) NRK:lle, Skraastad jyrähti sanomalehti Hamar Arbeiderbladille.
– Maastohiihto todella tarvitsee uusia kilpailijoita ja yleisöä, ja nuoret haluavat nähdä parhaat hiihtämässä. He haluavat nähdä esikuvansa. Ja sitten hän ei osallistu yhdellekään matkalle Norjan mestaruuskilpailuissa. Se on mielestäni epäkunnioittavaa Norjan maastohiihtoa kohtaan ja mahdotonta hyväksyä.
Kläbon ohella muun muassa Astrid Öyre Slind, Tiril Udnes Weng ja Lotta Udnes Weng jäävät pois maan mestaruuskisoista. Kläbo ei ole vastannut Skraastadin kritiikkiin, mutta norjalaistähti pyöritteli hiljattain kisakuvioitaan Norjan TV 2:n haastattelussa.
– Viime kädessä minä päätän asioista, ja sitten minun on ehkä kannettava seuraukset. Pohjimmiltani haluan mennä mestaruuskisoihin, mutta se riippuu siitä, tunnenko oloni hyväksi, Kläbo sanoi.
Tulokset: Fossesholmille kolmas voitto Falunissa – Stenshagen ykkönen miesten kisassa