Iivo Niskanen ilmoitti, ettei hiihdä Trondheimin kisoissa

Maastohiihdon päävalmentaja Teemu Pasanen sai lauantaina Trondheimiin puhelun, joka koetteli mielialaa enemmän kuin juuri päättyneen yhdistelmäkilpailun onneton tulos.

Suomalaiset jäivät skiathlonissa sijoille 32–37, ja olympiavoittaja Iivo Niskanen ilmoitti pian kilpailun jälkeen Pasaselle, ettei hän kykene hiihtämään MM-kisoissa.

Huippukuntonsa vastikään Falunissa todistaneen Niskasen poisjäänti vaikuttaa väistämättä Suomen kokonaismenestykseen Trondheimin kisoissa.

–  Iivo soitti ja ilmoitti, ettei ole toipunut influenssasta niin, että hänen olisi mahdollista hiihtää näissä kisoissa, Pasanen kertoi STT:lle.

–  Iivon poisjäännistä tulee tietenkin iso lovi joukkueeseen. Hän oli meidän isoin mitalitoivo. Kympillä hän olisi todennäköisesti taistellut mitalista ja voitosta. Hän oli myös tärkeä osa viestijoukkuetta.

Niskanen tähtäsi ennen kaikkea tiistaina hiihdettävään kymmenen kilometrin perinteisen hiihtotavan kilpailuun. Hän oli Falunin kympin voiton jäljiltä voittajasuosikki Trondheimin kympillä.

Lue myös: Neloisvoitto Norjaan – Klæbo mestariksi yhdistelmähiihdossa

Valtava pettymys

Niskanen sairastui Falunin jälkeen. Influenssa osoittautui niin sitkeäksi, että toivo MM-matkasta alkoi hiipua loppuviikosta. Pasanen oli yhteydessä Niskaseen perjantaina, eikä saanut toivomiaan uutisia.

–  Iivo kertoi, että sairauden ihan pahin vaihe oli jo ohi. Hän ei ollut kuitenkaan kyennyt tekemään sellaisia harjoituksia, että tietäisi, onko hänellä mitään mahdollisuutta tulla kisoihin, Pasanen kertoi.

–  Sairastelu on kestänyt pitkään. Ja kokemuksesta tietää, ettei normaali vire tule ihan heti takaisin varsinkaan silloin, kun on ihan kunnon sairastelusta kyse.

Niskaselle pettymys on varmasti ankara. Hän kehui kesäkauden harjoitteluaan uransa parhaaksi. Keskitalven sairastelu esti Niskaselta Tour de Skin, mutta Falunissa hän todisti toipuneensa taas parhaalle tasolleen.

Hiihtomaajoukkue rimpuilee nyt Trondheimin kisat ilman ykköstähteään.

–  Emme voi muuta kuin jatkaa täällä olevalla porukalla kisoja, Pasanen totesi.

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

Lisää artikkeleita

  • Seppälä päätti maailmancup-kautensa Holmenkollenilla varamiehen paikalta lisätienesteihin

    Tero Seppälä hyödynsi tilaisuutensa ja päätti ampumahiihdon maailmancup-kautensa sunnuntaina Oslossa yhteislähtökilpailun varamiehenä 21. sijaan.
    kirjoittaja Reima Rautiainen / STT
    23.03.2025
  • Huipulle murtautuneen Minkkisen viime kevään rohkea ratkaisu toi palkinnon

    kirjoittaja Reima Rautiainen / STT
    23.03.2025
  • Supersankari Klæbo vei Salpausselän viisikymppisen – Niskanen kuudes

    kirjoittaja Teemu Virtanen
    23.03.2025
  • Johaug sai vihdoin viisikymppisen voiton – Niskanen oli kuudes

    kirjoittaja Teemu Virtanen
    23.03.2025
  • Seppälä 20:s ja Minkkinen kahdeksas Holmenkollenin takaa-ajossa

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    22.03.2025