Huippusprintteri Ike Melnits siirtyy vahvistamaan Vantaan Hiihtoseuraa

Aiemmin Kankaantaan Kisaa edustanut Ike Melnits, 20, siirtyy edustamaan Vantaan Hiihtoseuraa.

Aiemmin Kankaantaan Kisaa edustanut Ike Melnits, 20, siirtyy edustamaan Vantaan Hiihtoseuraa.

Melnits on viime talven alle 20-vuotiaiden sprintin Suomen mestari. Hän sijoittui viime kaudella aikuisten Suomen Cupin Vuokatin sprintissä kolmanneksi. Edellistalvena hän hiihti vuotta vanhempien seurassa alle 20-vuotiaiden MM-kisojen sprintissä neljänneksi. Euroopan nuorten olympiafestivaaleilla Vuokatissa hän otti sprintistä hopeaa.

– VHS:n yhteydenotto tuntui hyvältä, lähden uuteen seuraan positiivisin mielin. Hakunila on tuttu kisapaikka ja seurassa on paljon porukkaa”, Ike Melnits sanoo.

Melnits suorittaa parhaillaan varusmiespalvelustaan Puolustusvoimien Urheilukoulun lumilajien urheilijana Kainuun prikaatissa ja kehuu harjoitusolosuhteita hyviksi. Hänen tavoitteenaan on tulevalla kaudella saada ”sprinttiin lisää frekvenssiä ja distanssipuolta eteenpäin”. 

– Tavoitteena olisi päästä maailmancupissa 30 parhaan joukkoon useammin kuin kerran ja taistella mitaleista aikuisten SM-kisoissa.

Sprintin SM-hiihdot kilpaillaan Vantaalla helmikuun alussa 2024.

VHS:n päävalmentaja Kalmer Tramm on tyytyväinen seurasiirtoon, josta miesten joukkue saa uutta vauhtia.

– Iken liittyminen VHS:n riveihin tuo mukanaan nopeutta, rohkeutta ja tavoitteellista toimintaa kansainvälisen menestyksen eteen, Tramm sanoo.

Vantaan Hiihtoseurassa uskotaan, että sprinttiin panostaminen palvelee hiihdossa kokonaisuuden etua. Sprintistä saadut ominaisuudet auttavat myös pidemmillä matkoilla. VHS esimerkiksi järjestää kesäkuussa kaikenikäisille sprinttileirin, jossa ovat mukana Kalmer Tramm, VHS:n edustushiihtäjä Jasmi Joensuu, VHS:n entinen edustushiihtäjä Anssi Pentsinen sekä maajoukkuevalmentaja Ville Oksanen.

Vantaan Hiihtoseura on Hiihtoliiton seuraluokittelussa Suomen paras kilpa- ja huippu-urheiluseura. Kun mukaan lasketaan harrasteliikunta ja nuorisotoiminta, VHS on seurojen kokonaisluokittelussa Suomen kolmanneksi paras.

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026