Holund ei kilpaile ennen olympialaisia

Hans Christer Holund kilpailee vielä Davosissa, minkä jälkeen hän vetäytyy 57 päivän kilpailutauolle.

Hans Christer Holund kilpailee vielä Davosissa, minkä jälkeen hän vetäytyy 57 päivän kilpailutauolle.

Holund voitti Norjan kauden avauskilpailuissa Beitostölenissä 15 kilometrin perinteisen kilpailun. Rukalla maailmancupin avauksessa ei kulkenut yhtä hyvin ja tuloksena oli 12:s sija. Lillehammerissa Holund oli vapaan 15 kilometrillä toinen.

Tauko tarkoittaa tietenkin, että Holund on paikkansa olympialaisissa lunastanut. Kilpailutauolle on myös maajoukkueen valmennusjohdon siunaus.

– En ole hiihtäjä, joka tarvitsi kilpailuja kuntoon pääsemiseen. Omat kilpailunomaiset harjoitukset riittävät. En ole riippuvainen kilpailuista ollakseni parhaassa kunnossani olympialaisissa, kommentoi Holund Norjan yleisradioyhtiö NRK:lle.

Holundia ei siis nähdä Tour de Skillä eikä liioin tammikuun maailmancup-osakilpailuissa. Holund harjoittelee olympialaisiin oman ohjelmansa mukaan ja siihen kuuluu myös korkeanpaikanleiritystä, kilpaillaanhan Pekingissä noin 1800 metrin korkeudessa.

Artikkelia korjattu: Holund kilpailee vielä Davosissa.

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026