Hiihtomaajoukkueella alkaa suksi luistaa

Suomalaiset maastohiihtäjät jatkavat maailmancupin rankkaa kilpailuohjelmaa helpottuneina ja valoisin mielin Beitostölenin cupin hyvien tulosten jäljiltä. Kerttu Niskasen voittohiihdon ja Johanna Matintalon palkintosijan lisäksi suomalaiset saivat laajalla rintamalla onnistumisia.

Suomalaiset maastohiihtäjät jatkavat maailmancupin rankkaa kilpailuohjelmaa helpottuneina ja valoisin mielin Beitostölenin cupin hyvien tulosten jäljiltä. Kerttu Niskasen voittohiihdon ja Johanna Matintalon palkintosijan lisäksi suomalaiset saivat laajalla rintamalla onnistumisia.

–  Viime viikonloppu oli kokonaisuudessaan todella hyvä, Oslosta Davosiin maanantai-illaksi ennättänyt päävalmentaja Teemu Pasanen vahvisti ja muistutti Planican MM-tavoitteesta.

–  Joukkueella alkaa kulkea koko ajan paremmin, ja päätähtäin on kaikilla helmikuussa.

Suomalaiset paransivat selvästi varsinkin Lillehammerin viikonlopusta, jolloin joukkueella oli välineongelmia.

–  Suorituskunnossa on ollut alkukaudesta isoja heittoja myös muilla kuin suomalaisilla. Kaikilla on takana raju harjoituskausi, ja sen jälkeen on ollut todella paljon kilpailuita, jopa kolme kilpailua viikonlopussa, Pasanen selitti aaltoilua.

–  Pikku hiljaa tilanne kuitenkin tasoittuu. Keskitalvella kilpaileminen on varmasti jo vakaampaa.

Kilpailuruuhka pakottaa harkintaan

Johanna Matintalo, Jasmi Joensuu, Jasmin Kähärä ja Lauri Lepistö jäivät pois Davosista.

–  Myös aika moni vastustajista jättää Davosin väliin, Pasanen paljasti.

–  Kilpailuita on niin mahdottomasti, ettei kukaan pysty hiihtämään niitä kaikkia. Pitää tehdä yksilöllisiä ratkaisuja ja päättää, milloin kannattaa jäädä kilpailutauolle.

Olympiavoittaja Iivo Niskasen paluu kilpailuihin viivästyy edelleen. Hän sai koronatartunnan juuri ennen cupin avausviikonloppua, eikä ole vielä valmis kilpailuihin.

–  Iivo on päässyt jo harjoittelemaan ja aloittaa kilpailut mahdollisesti Tour de Skillä. Tilannetta seurataan päivä päivältä, Pasanen kertoi.

Tourin jälkeen cupissa on pitkä tauko, joten Niskanen hiihtää cupia joko uudenvuodenaattona alkavalla Tourilla tai vasta tammikuun lopussa Les Rousses’ssa.

Suomen hiihtäjistä ainakin Krista Pärmäkoski ja Perttu Hyvärinen harkitsevat Davosin jälkeen korkean paikan leiriä, josta he matkaisivat joulunpyhien jälkeen Tourin avaukseen.

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026