Harald Østberg Amundsen saa Norjan maajoukkuevalmentajalta kehuja: ”Uskomattoman säväyttävä urheilija”

Norjan Askerista kotoisin oleva, 25-vuotias, Harald Østberg Amundsen johtaa parhaillaan käynnissä olevaa Tour de Skitä ja lukeutuu Norjan maajoukkueen avainurheilijoihin.

Norjan Askerista kotoisin oleva, 25-vuotias, Harald Østberg Amundsen johtaa parhaillaan käynnissä olevaa Tour de Skitä ja lukeutuu Norjan maajoukkueen avainurheilijoihin.

Kaksi vuotta sitten, ennen vuoden 2022 olympiakautta, Norjan maastohiihtomaajoukkue sai uuden lisäyksen riveihinsä. Päävalmentaja Eirik Myhr Nossum kertoi silloin, että nuori Harald Østberg Amundsen on täydellisen monipuolinen urheilija. Jo silloin hänelle povattiin avainroolia arvokilpailuissa ja Tour de Skillä.

Viime vuonna Amundsen sai kauden alussa koronatartunnan ja joutui jättämään myös Tour de Skiin väliin.

Skandinavia cupin kokonaiskilpailun voitto viime kaudella avasi Amundsenille paikan Norjan joukkueesta kauden ensimmäisen maailmancupjakson osakilpailuihin. Hänen tavoitteenaan oli hiihtää kauden ensimmäisissä maailmancupin osakilpailuissa niin hyvin, että paikka Tour de Skille aukeaisi.

Urheilija itse luottaa omaan kuntoonsa ja uskoo pystyvänsä ottamaan voiton Tour de Skin kokonaiskilpailussa.

– Tour de Ski on minulle erittäin tärkeä. Se on mielestäni äärimmäisen siisti konsepti ja tämän vuoden ohjelma sopii hyvin ominaisuuksilleni. Ensimmäisellä Tour de Skilläni sijoituin yhdeksänneksi, mutta siitä on kaksi vuotta aikaa ja olen kehittynyt paljon sinä aikana, Amundsen kertoo Langrenn.comille.

– Jos haluaa pärjätä Tour de Skillä, on hallittava kaikki kilpailumuodot sprintistä lähtien. Tänä talvena olen pärjännyt maailmancupin sprinteissä ja perinteisen kilpailuissa paremmin. Se on tärkeää, jos haluan olla paras, mutta uskon, että pystyn siihen, hän jatkaa.

Epäonnea sprinteissä

Neljän ensimmäisen Tour de Skin osakilpailun jälkeen Amundsen johtaa toisena olevaa Erik Valnesia 11 sekunnilla.

Viime lauantaina hiihdetyssä sprintissä hän pääsi finaaliin, jossa hän kuitenkin kohtasi epäonnea, kun hänen sauvansa katkesi.

Uudenvuodenaattona hän hiihti uransa parhaan kymmenen kilometrin perinteisen kilpailun ja sijoittui kolmanneksi Perttu Hyvärisen voittamassa kilpailussa.

Uudenvuodenpäivänä Amundsen hallitsi miesten takaa-ajoa ja jätti kilpailuun ensimmäisenä lähteneen Erik Valnesin taakseen. Voittoon hiihtänyt Amundsen päihitti Valnesin lopulta yli puolella minuutilla.

Eilen hiihdetyssä Davosin sprintissä Amundsen kohtasi jälleen epäonnea, mutta tällä kertaa hänen kilpailunsa päättyi jo alkuerässä tapahtuneeseen kaatumiseen. Sprintin lopputuloksissa hän sijoittui 26:nneksi.

Siitä huolimatta Amundsen jatkaa Tourin johdossa, vaikka erot takana oleviin kilpakumppaneihin kapenivat eilisen takia. Mitään ei ole kuitenkaan ratkaistu ennen kuin hiihtäjät ovat selättäneet legendaarisen loppunousun tulevana sunnuntaina.

Norjan maajoukkuevalmentaja Eirik Myhr Nossum ylistää urheilijaa ja pitää Amundsenin roolia joukkueessa merkittävänä.

– Harald on uskomattoman säväyttävä hiihtäjä. Hän on joukkueen ainoa todellinen yleishiihtäjä ja yksi harvoista yleishiihtäjistä, joilla on nopeutta kropassaan. Useilla tiimini miehillä ei ole sitä. Hän kestää myös kilpailuiden tuomaa rasitusta, Nossum toteaa.

Tour de Ski jatkuu tänään 20 kilometrin takaa-ajoilla. Naiset starttaavat kello 11.45 ja miehet kello 14.00 Suomen aikaa.

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

  • Riitta-Liisa Roponen
    1

    Riitta-Liisa Roponen on surun murtama – ero edessä

    by Maastohiihto.com
    14.04.2025
  • 1

    Angerin ensimmäistä maailmancup-voittoa seurasi ikävä uutinen

    by Ingeborg Scheve / Käännös Venla Rantala
    20.01.2025
  • Thomas Maloney Westgård kiri Keimiön Kiekerön voittoon.
    1

    Maloney Westgård ja Mäkäräinen Lapponian avauspäivän ykköset

    by Heidi Lehikoinen
    07.04.2025
  • FIS Falun
    1

    FIS poisti viestit maailmancupista ja toi uuden kilpailumuodon

    by Maastohiihto.com
    11.05.2025
  • 1

    Maastohiihdon MM-kilpailujen ohjelma ja aikataulut

    by Maastohiihto.com
    03.03.2025

Lisää artikkeleita

  • Alvar Myhlback, Ruotsin juniorisensaatio, keskittyy pitkille matkoille

    Viime kaudella Alvar Myhlback voitti Vasaloppetin, mutta kilpaili samalla myös perinteisessä maastohiihdossa normimatkoilla. Nyt hän on tehnyt päätöksen siitä, mihin aikoo tulevaisuudessa panostaa
    kirjoittaja Maastohiihto.com
    15.05.2025
  • Wassberg-tekniikka – avain sujuvuuteen ja nopeuteen rullahiihdossasi

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    15.05.2025
  • Kuntohiihtäjien testit – onko niistä hyötyä?

    kirjoittaja Heidi Lehikoinen
    14.05.2025
  • Kuokka on luistelutekniikka ylämäkiin – näin hallitset sen!

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    14.05.2025
  • Kerttu ja Iivo Niskanen jättäytyvät pois maajoukkueharjoituksista – Johanna Matintalo kritisoi: ”Itsekästä ja solidaarisuuden puutetta”

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    13.05.2025