Hakola jo ladulla!

Ristomatti Hakola on päässyt jo hiihdon makuun Rukalla maailmancupin perinteisen kilpailussa sattuneen onnettomuuden jälkeen, jossa Hakolalta murtui kaksi kylkiluuta.

Ristomatti Hakola on päässyt jo hiihdon makuun Rukalla maailmancupin perinteisen kilpailussa sattuneen onnettomuuden jälkeen, jossa Hakolalta murtui kaksi kylkiluuta.

Hakola hiihti tänään Oittaalla reilun 20 kilometrin lenkin.

– Muuten ei ole ongelmia, mutta oikea käsi on poissa pelissä. Sillä ei pysty tuottamamaan voimaa ilman kipua. Kyllä tässä vielä aikansa ottaa, että hiihdetään kilpaa ja runnotaan kunnolla tasuria, kertoo Hakola.

Kirvestä ei ole kuitenkaan heitetty kaivoon. Hakola pystyy tekemään jo tehokkaampiakin harjoituksia, sekä pyörällä että juoksumatolla.

– Matolla pitää laittaa riittävästi kulmaa, jolloin intensiteetti pysyy hiljaisena eikä kipuja tule

– Pyöräillessä taas perse tulee kipeämmäksi kuin kylki, kun ei ole tottunut ajamaan!

Sen tarkempia askelmerkkejä jatkoon Hakolalla ei ole.

– Kivun sallimissa rajoissa mennään eteenpäin, päättää Hakola ja jatkaa illan viihdykkeenä olevan Rukajärven tie -elokuvan katsomista.

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026