Hakola ankkuroi Jämin Jänteen miesten parisprintin Suomen mestariksi

Jämin Jänteen Ristomatti Hakola ja Lauri Lepistö juhlivat perjantaina Imatralla pariviestin Suomen mestaruutta.

Jämin Jänteen Ristomatti Hakola ja Lauri Lepistö juhlivat perjantaina Imatralla pariviestin Suomen mestaruutta.

Hakolaa lämmitti aivan erityisesti kirivoitto Pohti Ski Teamin ankkurista Joni Mäestä. Hakola kaiken lisäksi loikkasi viimeisestä noususta mestaruuteen vapaalla hiihtotavalla, jota hän ei ole kovin paljon kyennyt viime vuosina harjoittelemaan.

–  Yllättävän hyvin lähti. Vapaa on jäänyt vähemmälle, mutta silti se näköjään kulkee, Hakola nautiskeli herkästi irronneesta kiristään.

Loppuratkaisu ei yllättänyt Lepistöä, sillä hän havaitsi Hakolan vireen vahvaksi jo verryttelyssä.

–  Siitä on aikaa, kun Rise on ollut kisoissa iloinen kuin ilmapallo. Tänään näki jo avausvedoissa, että hänellä on hiihto herkkää. Ja Rise on loikkaan hyvä, kun on kunnossa, Lepistö totesi.

–  Ja hänellä vapaa löytyi nyt ihan vanhaan malliin.

Sairastelu jarrutti Mäkeä

Juuso Haaralan kanssa Pohti Ski Teamin viestiä kuljettanut Mäki jäi 3,61 sekuntia Hakolasta. Olli Ahosen parina hiihtänyt Miro Karppanen nosti Imatran Urheilijat kilpailussa kolmanneksi.

Joulukuussa sairastellut Mäki tunsi olonsa puhdittomaksi jo ennen loppuratkaisua.

–  Hiihto oli aika tasapaksua. En päässyt missään vaiheessa kunnon vauhtiin, eikä pankissa ollut lopussa mitään, Mäki tunnusti.

Mäki sairastui joulukuun puolivälissä hiihdetyn Davosin maailmancupin jälkeen.

–  Olin flunssassa niin, etten harjoitellut pariin viikkoon oikein mitään. Sen jälkeen olen tehnyt vain muutaman tehoharjoituksen enkä oikein tiennyt, mitä odottaa tästä kilpailusta, Mäki jatkoi.

Hakola ja Lepistö hiihtävät perinteisen hiihtotavan kympin lauantaina ja 20 kilometrin yhdistelmäkilpailun sunnuntaina. Mäki huilaa lauantain varmasti eikä välttämättä kilpaile sunnuntainakaan.

–  Hiihdän yhdistelmäkilpailun vain, jos olen palautunut. Nyt on sairastelun takia mentävä hetkessä ja kuunneltava kroppaa, Mäki totesi.

Hakola määritteli perinteisen kympin viikonvaihteen tärkeimmäksi kilpailukseen. Lepistölle jokainen SM-startti on yhtä tärkeä.

–  Sen parempi, mitä kirkkaampaa mitalia tulee, Lepistö tiivisti viikonlopun tavoitteensa.

Tulokset

Lue myös: AT Ski Team sivakoi naisten parisprintin Suomen mestariksi

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

  • 1

    Maastohiihdon MM-kilpailujen ohjelma ja aikataulut

    by Maastohiihto.com
    03.03.2025
  • 1

    Suomen MM-joukkue Trondheimiin on nimetty

    by STT / Maastohiihto.com
    18.02.2025
  • 1

    MM-kisat tänään: naisten skiathlonista voidaan odottaa kovaa kamppailua

    by Kjell-Erik Kristiansen / Käännös Venla Rantala
    02.03.2025
  • venäläiset Bolshunov
    1

    Venäläiset hiihtäjät pyrkivät olympialaisiin ja haluavat Suomeen marraskuussa

    by Maastohiihto.com
    04.08.2025
  • MM-kisat Kerttu Niskanen
    1

    MM-uutisia: Svahn ja Valnes eivät hiihdä tänään, Venäläiset halutaan olympialaisiin ja Kerttu Niskanen jättää yhdistelmäkisan väliin

    by Maastohiihto.com
    27.02.2025

Lisää artikkeleita

  • Lauri Mannila voitti Värnamorullen-kisan ja jätti Ski Classics-hiihtäjät taakseen

    Tänään hiihdettiin Ruotsissa 40 kilometrin pituinen Värnamorullen, jossa paikalla oli tasokas joukko parhaita pitkän matkan hiihtäjiä. Kisa oli samalla myös Ruotsin mestaruuskilpailu. Team Eduxin Lauri Mannila jätti muut selkeästi taakseen ja otti arvokkaan voiton rullahiihtokisassa.
    kirjoittaja Teemu Virtanen
    06.09.2025
  • Südtirol Moonlight Classic Seiser Alm liittyy Ski Classics Challengers -sarjaan

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    06.09.2025
  • Verneri Suhoselle puhaltavat uudet tuulet

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    05.09.2025
  • Jäsenetu: saat 30 % alennuksen osallistumismaksusta Båstad–Mölle 2025 -rullahiihtokilpailuun

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    05.09.2025
  • Rullahiihtomatolla harjoittelun optimointi

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    05.09.2025