Frida Karlsson ja Maja Dahlqvist Ruotsin maajoukkueen ulkopuolelle

Frida Karlsson ja Maja Dahlqvist jättäytyvät Ruotsin maajoukkuetoiminnan ulkopuolelle. Molemmat ilmoittavat syyksi urheilulliset asiat.

Frida Karlsson ja Maja Dahlqvist jättäytyvät Ruotsin maajoukkuetoiminnan ulkopuolelle. Molemmat ilmoittavat syyksi urheilulliset asiat.

Ruotsin hiihtoliitto lähetti eilen illalla tiedotteen, jossa asiasta kerrottiin.

– Meillä on selkeä kuva menestyskonseptista, joka viime vuosien kehitysaskelien myötä on tehnyt Ruotsista maailman parhaan naisjoukkueen. Minusta on surullista, että Frida ja Maja eivät halua olla osa maajoukkuetta, koska näemme, että maajoukkuemallimme on ollut todella vahvasti menestyksemme takana, sanoo lajipäällikkö Lars Öberg.

Öberg selittää tiedotteessa, kuinka on tärkeää, että urheilijat sitoutuvat harjoittelemaan yhdessä toisiaan sparraten kohti asetettua päämäärää.

Sekä Karlsson että Dahlqvist ovat kertoneet ruotsalaisille iltapäivälehdelle Expressenille, että maajoukkueen ulkopuolelle jättäytymisen syyt ovat urheilulliset. Molemmat olisivat halunneet joustavuutta leiriohjelmaan.

– Uskon, että monille olisi ollut hyväksi saada hieman lisää joustavuutta. Olemme joukkue, mutta samalla kyse on yksilölajista, kehitämme välillä eri asioita. Vaikka autamme toisiamme, sinulla on myös oltava yksilöllinen lähestymistapa. Jos leirillä olisi ollut hieman enemmän joustavuutta, olisin ollut mielelläni niillä mukana, Dahlqvist sanoo Expressenille.

Frida Karlsson kertoo tarjoutuneensa maajoukkueeseen ilmaiseksi.

– Viimeksi tänään esitimme ehdotuksen, jossa emme saisi korvauksia ollenkaan ja jatkaisimme harjoittelua maajoukkueen kanssa. Samalla halusimme enemmän omia päiviä kotona itsenäiseen harjoiteluun.

– Mutta se ehdotus ei mennyt läpi. Ja se on pettymys, olisin halunnut nähdä kompromissin. Uskon erittäin paljon kotiharjoitteluuni. Ja haluan antaa itselleni mahdollisuuden kehittää edelleen sitä.

Karlsson ja Dahlqvist ovat myös pettyneitä siihen, miten Ruotsin hiihtoliitto tiedotti asiasta. Heille ei annettu aikaa kertoa päätöksestään joukkueelle ja liiton tiedotteen sanankäänteistä voi tehdä tulkinnan, että he ovat maajoukkuetta tai sen henkeä vastaan.

– En ole liittoa vastaan. Haluan silti tehdä töitä heidän kanssaan ja tehdä Ruotsista paremman hiihtomaan.

Myös Dahlqvist kiistää, että päätöksen takana olisi taloudellisia asioita.

– Minulle kyse ei ole ollut mistään sopimuksesta ja muusta, vaan urheilusta ja siitä, miten voin tehdä itsestäni paremman hiihtäjän, hän sanoo.

Karlsson kertoo päätöksen vaikuttaneen jopa yöuniin.

– Unen kanssa on ollut vähän niin ja näin. Mutta samalla tiedän, että olisin katunut, jos en olisi uskaltanut tehdä tätä päätöstä, Karlsson sanoo.

Frida Karlsson harjoittelee valmentaja Per Nilssonin ja fysioterapeutti Marcus Bystedtin ohjauksessa. Maja Dahlqvistia valmentaa Johan Granath.

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026