FIS on päättänyt syyskokouksensa

Kansainvälisen hiihtoliiton (FIS) syyskokoukset päättyivät 29. syyskuuta Sveitsin Zurichissä. Päätöksiä tehtiin liittyen tämän talven ja tulevien vuosien kalentereihin, sääntöihin, fluorikieltoon, palkintorahoihin ja rullahiihtoon.

Kansainvälisen hiihtoliiton (FIS) syyskokoukset päättyivät 29. syyskuuta Sveitsin Zurichissä. Päätöksiä tehtiin liittyen tämän talven ja tulevien vuosien kalentereihin, sääntöihin, fluorikieltoon, palkintorahoihin ja rullahiihtoon.

FIS:n kokouksessa lyötiin lukkoon tämän talven maailmancupin kalenteri, ja karuselli alkaa tuttuun tapaan Rukalta ja päättyy Faluniin. Myös seuraavan talven kalenteri on alustavasti suunniteltu ja se lyödään lukkoon ensi keväänä. Olympiatalvenkin ohjelmaa käsiteltiin kokouksissa. Myös maailmancupin palkintorahat lyötiin lukkoon.

Fluorikielto ja siihen liittyvä keskustelu käy yhä kuumana ja FIS linjasi siihen oman kantansa. Kiellon valvonta ja implementointi ovat yhä hankalaa, mutta FIS on julkaissut aiheeseen liittyvän sivuston, josta saa ajankohtaista tietoa tulevista päätöksistä ja toimenpiteistä.

Rullahiihto on myös kasvava alalaji hiihtourheilussa, ja FIS päätti perustaa oman alajaostonsa rullahiihdolle. Martins Niklass on FIS:n rullahiihtokomitean koordinaattori.

Voit lukea FIS:n päätöksistä tarkemmin englanniksi tästä.

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026