Ensikertalainen SM-kultaan naisten kympillä Puijolla
SM-kisat jatkuivat Puijolla naisten 10 kilometrin vapaan hiihtotavan väliaikalähtökisalla. Maamme aivan terävin kärki puuttui kisoista, ja voitto meni ensikertalaiselle.
Ensikertalainen suomenmestariksi, kun Hilla Niemelä hiihti lauantaina Kuopiossa uransa ensimmäisen SM-mitalin ja pääsi saman tien juhlimaan voittoa. Ikaalisten Urheilijoita edustava Niemelä jätti pakkaskelissä Iisalmen Visan Nora Kytäjän7,4 sekunnin erolla hopealle 10 kilometrin vapaan hiihtotavan väliaikalähdössä. Anna-Kaisa Saari hiihti pronssin Ylivieskan Kuulalle.
Niemelällä oli ennestään SM-mitali vain rullahiihdosta. Viime talven lumilla hän ylsi SM-hiihdoissa kahdesti viidenneksi.
– Tästä on hyvä aloittaa. Yritetään jatkaa samaan tapaan, Niemelä ennakoi naureskellen SM-mitalien saalistustaan.
Niemelä, 24, laskeskeli etukäteen, että hänen mahdollisuutensa ovat poikkeuksellisen hyvät, kun Tour de Skillä urakoineet olivat poissa Kuopion kisoista.
– Tiesin, että minulla on nyt mahdollisuudet mihin vain, mutten ottanut mitään paineita. Tavoitteena oli vain hiihtää tasapainoinen hiihto ja onnistuin siinä, Niemelä kertoi.
– Oli hyvä päivä, onnistunut vauhdinjako, suksi oli todella liukas, ja latu sopi minulle. Kaikki meni ihan suunnitelmien mukaan, joten tämä oli varmaan normaalimatkojen puolella minulta kauden parasta.
Lue myös: SM-kympillä Puijolla miehillä kova taistelu palkintopallisijoista
Olypiavalinnat ratkaisevat kaiken
Alkukauttaan Niemelä ei ryhtynyt arvostelemaan. Lopullinen olympiavalinta 23. tammikuuta ratkaisee, saavuttaako hän kaudelle asettamansa tavoitteet vai ei.
– Jos olen joukkueessa, kaikki on mennyt hyvin. Jos en, olen jäänyt vähän tavoitteestani, Niemelä sanoi hyväntuulisena.
– Tässä on sitä ennen muutama kisa jäljellä. Katsotaan sitten, mitä tapahtuu. Nyt ainakin tuntuu, että vire on ihan hyvä.
Kuopion SM-kilpailut jatkuvat sunnuntaina perinteisen hiihtotavan sprintillä.
Naisten kisan tulokset: 1) Hilla Niemelä Ikaalisten Urheilijat 26.10,6, 2) Nora Kytäjä Iisalmen Visa –7,4, 3) Anna-Kaisa Saari Ylivieskan Kuula –14,9, 4) Oona Kettunen Pohti SkiTeam –33,1, 5) Selene Rossi Vuokatti Ski Team Kainuu –40,9, 6) Silva Kemppi Iisalmen Visa –43,2, 7) Anni Lindroos Pargas IF –44,7, 8) Chi Chunxue Kiina –46,4, 9) Ella Noora Haapalehto Pohti SkiTeam –51,9, 10) Eveliina Piippo Tampereen Pyrintö –54,0.
Hiihtoon liittyviä artikkeleja voit lukea myös ProXCskiing.com-sivustolta.
Teksti: Pasi Rein (STT Urheilu)/Teemu Virtanen










