Dario Cologna debytoi uudessa lajissa ja tavoitekin on selvä

Dario Cologna
Keväällä uransa päättänyt Dario Cologna aikoo kokeilla maratonia tulevana syksynä. Kaikkien aikojen menestyneimpiin mieshiihtäjiin lukeutuva sveitsiläinen paljastaa asian Langrenn.comin haastattelussa.

Keväällä uransa päättänyt Dario Cologna aikoo kokeilla maratonia tulevana syksynä. Kaikkien aikojen menestyneimpiin mieshiihtäjiin lukeutuva sveitsiläinen paljastaa asian Langrenn.comin haastattelussa.

– Vaikka olen luopunut huippu-urheilusta, pidän silti treenaamisesta ja etsin uutta haastetta. Halusin kokeilla jotain muuta kuin hiihtoa.

– Tavoitteena on juosta mahdollisimman nopeasti, kun olen lokakuussa mukana Lontoon maratonilla. Mielestäni 2.30-2.40 on realistista. Mutta en aio panostaa kaikkea aikaani harjoitteluun, vaan näen itseni kunnianhimoisena harrastejuoksijana. Siksi minulla ei myöskään ole tarkkaa ohjelmaa.

Tällä hetkellä Colognaa on työllistää New Balancen ja Dæhlien kumppanuusprojektit. Jälkimmäinen pitää sisällään muun muassa Team Aker Dæhlien mentorin roolin, joten hiihto on edelleen läsnä Colognan elämässä, mutta kilpailemaan hän ei hingu.

– Tällä hetkellä minulla ei ole kunnianhimoa hiihtää kovaa. Kilpahiihtoa ajatellen vietän aivan liian vähän aikaa rullasuksilla.

Colognan urasta on tulossa elämäkerta ja lisäksi Cologna aloittaa pian jatko-opinnot, joten tekemistä riittää.

Tiedostaa maratonin haasteet

Cologna oli ajatellut jo aiemmin juoksevansa maraton ainakin kerran elämässään. Ajatus sai vauhtia, kun yhteistyökumppani New Balance tarjosi hänelle starttipaikkaa Lontoon Maratonille.

 – Haluan juosta hyvän ajan, hän sanoo ja mainitsee tavoitteekseen kunnianhimoisen rajan 2.30.00.

Vertailun vuoksi; matkan maailmanennätys on 2.01.39. Edellisen kerran Lontoon maratonilla vain 87 miestä juoksi alle kahden ja puolen tunnin.

– Se on varmasti kova tavoite, mutta yhä sisälläni oleva huippu-urheilija työntää minua kohti kovia tavoitteita ja harjoituksia. Vasta uransa lopettaneen maastohiihtäjän kuntopohja on luonnollisesti rautaa, mutta Cologna tiedostaa maratonin haasteet.

– Asfaltilla juostessa rasitus on aivan erilainen. Lisäksi on epävarmaa, kuinka jalkani reagoivat lisääntyvään juoksuharjoitteluun.

– Harjoittelen suhteellisen maltillisesti ja ehkä juoksen puolimaratonin riittävän ajoin ennen maratondebyyttiäni, sanoo Cologna.

– Kunnioitan matkaa. Minulla ei ole aavistustakaan, kuinka kehoni reagoi 30 tai 35 kilometrin jälkeen, Dario Cologna sanoo.

Lontoon maraton juostaan 2. lokakuuta.

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026