Charlotte Kalla lopettaa uransa

Ruotsin kaikkien aikojen menestyneimpiin hiihtäjiin kuuluva Charlotte Kalla päättää uransa.

Ruotsin kaikkien aikojen menestyneimpiin hiihtäjiin kuuluva Charlotte Kalla päättää uransa.

Ruotsin hiihtoliitto tiedottaa, että seuravien päivien aikana Piteåssa järjestettävät Ruotsin mestaruuskilpailut ovat Kallan uran viimeiset kilpailut.

– Ruotsin mestaruuskilpailut kotona Norrbottenissa ovat minulle viimeiset kilpailut huippuhiihtäjänä. Täällä tein ensimmäiset sauvan työnnöt 7-vuotiaana ja tuntuu hyvältä lopettaa ura samoissa maisemissa, kommentoi Kalla tiedotteessa.

Charlotte Kalla kertoo, että päätös on syntynyt viimeisen kuukauden aikana.

– Uteliaisuus huippu-urheilun ulkopuoliseen elämään painaa enemmän kuin se mitä satsaamisen jatkaminen tarkoittaisi.

– Eniten jään kaipaamaan sitä fiilistä, kun tuntee olevansa kunnossa.

Ruotsin mestaruusviikolla Piteåssa Kalla aikoo hiihtää neljä kilpailua: 10 kilometriä huomenna keskiviikkona, 15 kilometrin yhteislähtökilpailun torstaina, 3×5 kilometrin viestin sunnuntaina ja 30 kilometriä maanantaina.

Kalla on urallaan voittanut yhdeksän olympiamitalia, joista kolme kultaa ja kuusi hopeaa sekä 13 MM-mitalia, joista kolme kultaa, kuusi hopeaa ja neljä pronssia.

Ansiolistalla on myös voitto Tour de Ski 2008 -kilpailussa sekä yhteensä 59 palkintopallipaikkaa maailmancupin kilpailuista. Niistä 12 on ollut voittoja.

Ennen viimeisiä kilpailuja Kallalla on 28 henkilökohtaista Ruotsin mestaruuskultaa.

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026