Anne Kyllösen ensimmäinen startti Pekingin olympialaisissa kävi hankalaksi heti yhdistelmäkilpailun alussa. Kyllönen meni nurin ja jäi jälkijoukossa jumiin hitaampien hiihtäjien takana. Maaliin hän ennätti sijalla 22.

– En edes tiedä, ketä siinä oli, Kyllönen sanoi rytäkästä, johon hän törmäsi.

– Näin vain, että yksi tyttö kaatui ja toinen lähti väistämään eteeni. Siinä tajusin, ettei mitään ole tehtävissä. Menin samaan kasaan, koska molemmilla puolilla oli urheilijoita.

Kaatumisensa jälkeen Kyllönen haki kilpailuun tavallaan uutta alkua. Hän rauhoitteli itseään ja sai siihen myös ohjeet Suomen joukkueen huollolta.

– Pyrin rauhoittumaan ja otin ensimmäisen kierroksen iisisti, Kyllönen kertoi.
Kyllönen kohtasi tilanteen kokeneen urheilijan tyyneydellä, mutta vauhti kävi jopa tarpeettoman hitaaksi kilpailijajoukon hännillä.

– Taisin lähteä ihan viimeisten joukossa stadionilta ensimmäiseen nousuun, Kyllönen jatkoi.

– Ensimmäisellä työpätkällä kaikki ladut olivat kiinni, enkä päässyt 4–5 minuuttiin ohi kenestäkään, vaikka olisin halunnut. Samalla ero keulaan kasvoi koko ajan.

Kymppi kiinnostaisi 

Omaan rytmiin Kyllönen pääsi vasta kolme kilometriä myöhemmin.

– Eroja alkoi syntyä ensimmäisen kierroksen (3,75 km) jälkeen ja tässä stadionilla. Sen jälkeen ladulla pystyi ohittelemaan enemmän, Kyllönen vahvisti.

Myös Kyllönen on keskittynyt Pekingin kisoissa perinteisen hiihtotavan kymppiin, joka on ohjelmassa torstaina. Yhdistelmäkilpailun tuloksen takia hän joutuu kuitenkin jännittämään edustuspaikan puolesta.

– Kaatumiseen nähden on pakko olla tyytyväinen tähän sijoitukseen. Oli ehjä kisa kaatumisen jälkeen ja pystyin nostamaan sijoja vapaallakin hiihtotavalla. Uskon, että olisin ollut 15 joukossa ilman kaatumista, Kyllönen arvioi.

– Kymppi oli lähtökohtaisesti minun päämatka. Toivoisin, että pääsen sitä hiihtämään ja saisin siinä ehjän kisan.

Kylmä sai kyyneliin 

Kyllönen tunnusti muiden naiskilpailijoiden tapaan Zhangjiakoun viiman kalseaksi kokemukseksi. Hän kertasi kilpailua kädet kylmästä näkyvästi väristen, vaikka hänellä oli rukkasissaan erilliset lämmittimet.
Viima myös piiskasi kyyneliä Kyllösen poskille.

– Ei minua itketä, Kyllönen naurahti kyynelilleen.

– Mutta mielellään tästä menee jo lämpimään.