Alle 18-vuotiaiden PM-kisat Laajavuoressa – sprinttipäivä avaa viikonvaihteen perjantaina
Nuoret maastohiihtäjät, mäkihyppääjät ja yhdistetyn urheilijat kokoontuvat viikonvaihteessa ratkomaan Pohjoismaiden mestaruuksia Jyväskylän Laajavuoreen.
Kilpailut järjestetään Suomessa viiden vuoden tauon jälkeen, sillä edellisen kerran kilpailtiin Vuokatissa.
PM-kisat ovat alle 18-vuotiaiden ikäluokkansa parhaimmiston mestaruuskilpailut, jotka ovat samalla avoimet kilpailut kansallisen ryhmän urheilijoille. Kisojen järjestelyistä vastaavat Ski Jyväskylä ja Jyväskylän Hiihtoseura yhteistyössä Hiihtoliiton kanssa.
Nuorten Pohjoismaiden Mestaruuskilpailuissa nähdään tänä vuonna urheilijoita Pohjoismaiden ja Baltian lisäksi myös Yhdysvalloista.
Pohjoismaiden mestaruuskilpailuiden yhteydessä kilpaillaan myös Ski Jyväskylän järjestämät FIS-hiihdot sekä kansalliset sarjat. Lauantaina FIS-hiihtojen matkat ovat samat nuorten kisojen kanssa ja sunnuntaina kilpaillaan yhteislähtökilpailut perinteisellä hiihtotavalla.
Maastohiihto.com seuraa tiiviisti PM-kilpailuja. Suomalaisten ennakkotunnelmia tulossa keskiviikkona.
Aikataulu:
17.2. Perjantai
10.00 Sprintti, karsinnat (perinteinen)
12.00 Sprintti, finaalit (perinteinen)
18.2. Lauantai
10.00 Naiset 5km ja miehet 10 km (vapaalla, väliaikalähtö)
19.2. Sunnuntai
10.00 Naiset, 3×3 km ja miehet 3x5km
Tarkempi aikataulu ja ilmoittautuneiden lista päivittyy kilpailusivuille:
PM-kisojen sivut Hiihtoliiton sivuilla
Lue myös: Suomen joukkue PM-hiihtoihin valittu – Maastohiihto





