Vuori jatkaa Hiihtoliiton puheenjohtajana

Liiton visiona on olla monialaisesti hiihdon kärkimaita.

Liiton visiona on olla monialaisesti hiihdon kärkimaita.

Suomen Hiihtoliiton liittovaltuusto valitsi kokouksessaan 23.5.2015 puheenjohtaja Jukka-Pekka Vuoren jatkamaan tehtävässään kaksi seuraavaa toimintavuotta 2015 – 2017. Vuori aloitti liiton puheenjohtajana vuonna 2013 ja nyt alkaa hänen toinen kautensa.

-Kiitän liittovaltuustoa tuesta ja luottamuksesta. Jatkan erittäin motivoituneena tässä tehtävässä hyvässä yhteistyössä erinomaisen johtokunnan kanssa. Meillä on viisi isoa kokonaisuutta pöydällämme: menestys, talous, johtaminen ja yhteistyö, maineenhallinta sekä Lahden MM-kisojen valmistelut, Vuori toteaa.

Vuoren mukaan kaikilla osa-alueilla eedetään määrätietoisesti ja liiton visiona on kuulua maailman kärkimaihin kaikissa näissä teemoissa.

Johtokunnassa valittiin jatkamaan seuraavan kaksivuotiskauden ajan myös erovuoroiset jäsenet varapuheenjohtaja Markku Haapasalmi (maastohiihto), Timo Jaakkola (maastohiihto), Jukka Salmi (mäkihyppy ja yhdistetty) ja Tatu Lehmuskallio (alppihiihto).

Lisäksi Hiihtoliiton johtokunnassa jatkavat Martti Uusitalo (vpj), Jouko Käsmä, Eero Kuusinen ja Eero Reijonen.

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026