Oskar Svärd ei jatka Team Coop-Exspiritin tallipäällikkönä
Kolminkertainen Vasaloppet-voittaja ei ole vielä päättänyt uransa jatkosta tallin hiihtäjänä. Uutena tallipäällikkönä aloittaa 29-vuotias Erik Nilsson.
Kolminkertainen Vasaloppet-voittaja ei ole vielä päättänyt uransa jatkosta tallin hiihtäjänä. Uutena tallipäällikkönä aloittaa 29-vuotias Erik Nilsson.
38-vuotias Svärd on ollut osa Team Coop-Exspirit-tallia sen perustamisvuodesta 2010 lähtien ja viime vuonna hän toimi hiihtäjän roolin lisäksi myös tallipäällikkönä. Nyt Svärd on kuitenkin päättänyt lopettaa tallipäällikkönä ja miettii myös uransa jatkoa hiihtäjänä.
– Tämä on ollut hieno matka hienojen urheilijoiden ja henkilökunnan kanssa. Viime kausi antoi lisäperspektiiviä toimiessani sekä managerina että hiihtäjänä. En ole vielä päättänyt, kilpailenko ensi talvena vai en, mutta ainakaan en jatka tallipäällikkönä. Olen vakuuttunut, että Erik Nilsson on oikea henkilö kehittämään tallia eteenpäin ja toivon hänelle kaikkea parasta, Oskar Svärd kertoo ratkaisustaan.
Tulevaksi kaudeksi nimensä Team Coop-Exspiritiksi muuttaneen tallin uusi tallipäällikkö on 29-vuotias Erik Nilsson, joka on aiemmin toiminut tallin koordinaattorina ja huoltopäällikkönä vuosina 2011-2014. Nilsson on työskennellyt myös Årefjällsloppetissa ja Stockholm Ski Trackissa ja palaa nyt talliin pienen tauon jälkeen.
– Olen todella innoissani saadessani tämän mahdollisuuden ja motivoitunut johtamaan tallia eteenpäin. Ski Classics tour on kehittynyt hurjasti viime vuosina ja meidän täytyy olla innovatiivisia ja ajatella uudella tavalla, jotta voimme olla kilpailijoita edellä niin taktiikassa, harjoittelussa kuin huollossakin, Team Coop-Exspiritin uusi tallipäällikkö Erik Nilsson sanoo.




