Norjan maajoukkuehiihtäjä poistatti nielurisansa – tavoitteena vähemmän sairaspäiviä
Hiihtäjän mukaan huipulla sallitaan yksi sairastelujakso. Ei enempää.
Hiihtäjän mukaan huipulla sallitaan yksi sairastelujakso. Ei enempää.
Chris André Jespersen hiihti itsensä Norjan joukkueeseen sekä Sotsin olympialaisissa että Falunin MM-kilpailuista. Menestystä kilpailuista ei kuitenkaan tullut, ainakaan norjalaisen mittapuun mukaan.
Jespersen on kärsinyt huomattavan paljon sairasteluista ja sen vuoksi 31-vuotias hiihtäjä poistatti nielurisansa saadakseen lisää vauhtia. Jespersenin mukaan runsas sairastelu on vienyt miestä alas tuloslistalla.
-Lähes kaikki sairastuvat kerran talven aikana, mutta jos se tapahtuu useammin, ei pysy muiden perässä. Tämä operaatio oli tekemisen arvoinen, mikäli säilyn terveenä ensi talvena, Jespersen kertoo Norjan yleisradioyhtiö NRK:lle.
Jespersen sanoo, että hänen kuntonsa on tällä hetkellä huono. Leikkauksen vaikutuksia ei voi hiihtäjän mukaan havaita heti, mutta operaation arvo näkyy talvella jos on näkyäkseen. Kolmea sohvalla vietettyä viikkoa Jespersen kuvaa kärsivällisyyskokeeksi.
Falunin MM-kilpailuissa Jespersen oli 15 kilometrin vapaalla kahdeksas. Sotsissa hän sijoittui saman matkan perinteisen tyylin kilpailussa kuudenneksi ja viestissä hän oli Norjan joukkueessa neljäs. Viime joulukuussa Jespersen otti uransa toisen palkintosijan maailmancupista hiihtämällä ennen joulua Davosissa kolmanneksi 15 kilometrin vapaalla.
Edit: Otsikkoa korjattu




