Niklas Ekströmille toinen pronssi hiihtosuunnistuksen MM-kilpailuista
Hiihtosuunnistuksen MM-kilpailut jatkuivat tänään takaa-ajoilla.
Suomen Niklas Ekström nappasi takaa-ajosta pronssia eilisen sprintin tapaan.
Kilpailun ylivoimaisen voiton otti eilisen voittaja Jörgen Baklid. Hän pääsi lähtemään noin 20 sekuntia ennen seuraavaa ja pystyi kasvattamaan eroa, joka oli maalissa miltei kaksi minuuttia. Toiseksi tuli Sveitsin Nicola Muller.
– Ensimmäisessä kartanvaihdossa kuulin, että ero kärkeen on minuutti. Sen jälkeen piti vain tehdä omaa työtä, ja lähdin hiihtämään kärkeä kiinni. Fyysinen vire oli siinä kohtaa hyvä ja onnistuin saavuttamaan letkan, Ekström kuvaili kilpailuaan Suunnistusliiton tiedotteessa.
– Urat olivat hankalakulkuisia ja olosuhteet olivat hitaat. Lämmin keli teki ladun todella vetiseksi. Suksivalinta onnistui, kun pääsin vertailemaan omaa kalustoa ennen kisaa, hän kertoi.
Suomen Aapo Viippola oli mukana palkintokorokekamppailussa, mutta jäi neljänneksi. Misa Tuomala oli 16:s, Miska Tervala 17:s ja Eevert Toivonen 24:s
Ruotsille jälleen kolmoisvoitto naisten kilpailussa
Naisten kilpailussa kolmoisvoitto meni eilisen tapaan Ruotsiin. Eilisen voittaja Magdalena Olsson oli jälleen kaikista vahvin ja nappasi ylivoimaisen voiton. Toinen oli Linda Lindkvist ja kolmas Frida Sandberg.
Maria Hoskari oli parhaana suomalaisnaisena kymmenes. Sari Vääränen oli 12:s, Heta Virtanen 15:s, Nina Kärnä 16:s, Kaisa Klemettinen 25:s ja Satu Tuomisto 26:s.
Nuorten naisten sarjassa kaksoisvoitto Suomeen
Nuorten MM-kilpailuissa oli tänään vuorossa 12 kilometrin yhteislähdöt. Naisten sarjassa Suomen Amanda Yli-Futka ja Lotte-Line Ekström ottivat kaksoisvoiton. Kolmas oli Ruotsin Elsa Brandt.
Myös Johanna Naskali sijoittui kymmenen parhaan joukkoon ollen kahdeksas.
Myös miesten 14,6 kilometrin kilpailu sujui suomalaisittain hyvin, kun Pyry Riissanen otti hopeaa. Eilisen sprintin voittaja, Viron Olle Ilmar Jaama, otti kilpailujen toisen kultansa tänään. Kolmas oli Sveitsin Flavio Ehrler.
Toinen kymppisakkiin yltänyt suomalainen oli Eero Sorsa, joka sijoittui kuudenneksi.
Kilpailut jatkuvat perjantaina, jolloin vuorossa on keskimatkan kilpailut.
Hiihtosuunnistuksen MM-kilpailut, ohjelma:
Tiistai 23. tammikuuta – sprintti
Keskiviikko 24. tammikuuta – takaa-ajo
Perjantai 26. tammikuuta – keskimatka
Lauantai 27. tammikuuta – sekaviesti





