Lylynperä yhdistelmäkilpailuiden paras suomalainen

Suomalaiset eivät yltäneet kärkipäähän yhdistelmähiihdossa nuorten MM-kilpailuissa Val di Fiemmessä. Parhaiten onnistui Katri Lylynperä, joka sijoittui 19:nneksi. Miesten kilpailussa Joni Mäki oli parhaana 32:s.

Suomalaiset eivät yltäneet kärkipäähän yhdistelmähiihdossa nuorten MM-kilpailuissa Val di Fiemmessä. Parhaiten onnistui Katri Lylynperä, joka sijoittui 19:nneksi. Miesten kilpailussa Joni Mäki oli parhaana 32:s.

Lylynperä hävisi kilpailun voittaneelle Saksan Sarah Schaberille 1.13,5.

– Muuten ihan hyvä, mutta lihaksista ei löydy herkkyyttä. On vähän pehmoiset lihakset, ei ole sellaista lyöntiä kuin parhaimmillaan on. Hiihto oli ihan ookoo tekemistä, mutta tiedän pystyväni parempaan. En ole millään tavalla tyytyväinen, mutta oli parempaa kuin sprintissä, Lylynperä sanoi.

Elsa Airaksinen oli 23:s, Jasmi Joensuu 32:s ja Nea Katajala 38:s. Muille kuin Lylynperälle kyseessä oli uran ensimmäinen nuorten MM-startti.

Miesten kilpailussa Joni Mäki oli parhaana 32:s. Hän hävisi kilpailun voittaneelle Norjan Eirik Sverdrup Augdalille 2.33,4.

– Aika raskasta. Kun sain luistelusukset jalkaan, heti alkoi kulkea uudestaan. Jaksoin painaa hyvin. Siihen olen tyytyväinen, mutta olen tosi pettynyt tuohon perinteisen osuuteen. Siinä jäin niin paljon, Mäki harmitteli.

Waltteri Vinkanharju oli 37:s ja Markus Hietanen 47:s. Joonas Sarkkinen keskeytti vapaan osuudella toisella kierroksella.

Val di Fiemme:

Nuorten MM-kilpailut:

Alle 20-v. naisten yhdistelmäkilpailu 5 km (p)+5 km (v):

1) Sarah Schaber Saksa 30.45,8 (14.55,9+15.49,8), 2) Alisa Zhambalova Venäjä 2,1 sekuntia jäljessä (14.54,9+15.52,9), 3) Anna Dyvik Ruotsi –3,0 (15.01,8+15.46,9), 4) Lotta Udnes Weng Norja –3,4 (15.02,5+15,46,6), 5) Natalia Neprajeva Venäjä –3,9 (14.57,2+15.52,5), 6) Anastasia Sedova Venäjä –6,7 (14.58,4+15.54,0),…19) Katri Lylynperä Suomi –1.13,5 (15.10,6+16.48,6, …23) Elsa Airaksinen Suomi –1.22,6 (15.05,0+17.03,3), …32) Jasmi Joensuu Suomi –2.05,9 (15.23,7+17.28,0), …38) Nea Katajala Suomi –2.14,1 (15.37,4+17.22,5).

Alle 20-v. miesten yhdistelmäkilpailu 10 km (p)+10 km (v):

1) Eirik Sverdrup Augdal Norja 56.09,6 (35.44,4+20.25,3), 2) Aleksei Tservotkin Venäjä 10 sekuntia jäljess (35.40,0+20.39,6), 3) Johan Hoel Norja –11,3 (35.43,9+20.37,0), 4) Olzhas Klimin Kazakstan –20,4 (35.45,4+20.44,5), 5) Petr Knop Tshekki –33,5 (35.50,9+20.52,2), 6)Oskar Svensson Ruotsi –38,0 (35.54,9+20.52,7), …32) Joni Mäki Suomi –2.33,4 (37.24,8+21.18,2), …37) Waltteri Vinkanharju Suomi –3.06,1 (37.11,6+22.04,0), …47) Markus Hietanen Suomi –3.50,0 (38.10,3+21.49,3). Joonas Sarkkinen Suomi keskeytti vapaan osuudella toisella kierroksella.

Seuraava kilpailu: 1. 2. 23-vuotiaiden yhdistelmäkilpailut.

(STT) – Maastohiihdon tiedotus

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026