Liitot palkkasivat yhteisen projektipäällikön – tavoitteena suksihuollon kehittäminen

Teemu Lemmettylä vastasi liukkaista suomalaissuksista jo Sotshin olympialaisissa.

Teemu Lemmettylä vastasi liukkaista suomalaissuksista jo Sotshin olympialaisissa.

Hiihtoliitto kertoi huoltotiiminsä julkistamisen ohella myös uudesta järjestöjen välisestä projektista, jossa lajiliitot panostavat arvokisojen ennakkotyöhön. Projektin keskiössä ovat hiihtolajit, joissa edetään murtomaahiihtosuksilla.

Suomen Hiihtoliitto, Suomen Ampumahiihtoliitto, Suomen Olympiakomitea ja Jyväskylän Yliopisto palkkaavat yhteistyössä suksihuoltoon päätoimiseksi projektipäälliköksi Teemu Lemmettylän. Sopimus kestää vuoden 2018 kevääseen asti. Lemmettylän apuna projektissa on Heikki Tonteri.

Lumilajien merkittävässä yhteistyöhankkeessa Lemmettylän vastuulla on arvokilpailuolosuhteiden ennakkotutkimus, testaus ja hionta. Hän toimi myös Sotshin olympialaisiin tähdänneessä suksihuollon yhteisprojektissa vetäjänä. Projekti vaikutti merkittävästi siihen, että Suomen suksihuolto onnistui olympialaduilla erinomaisesti.

Hiihtoliiton huoltopäällikkö Matti Haavisto on oman ryhmänsä nimeämisen lisäksi tyytyväinen Lemmettylän mukaan ottamiseen.

-Myös Teemun ympärivuotinen palkkaus on tärkeää huollon kehittämisen kannalta, Haavisto sanoo.

Suomen Olynpiakomitean huippu-urheiluyksikön kestävyyslajien ryhmävastaavan Olli-Pekka Kärkkäisen mukaan maastohiihdon puolella asioita on hoidettu hyvissä ajoin ja hyvällä rytmillä. Lemmettylän palkkakustannukset tulevat useammalta taholta.

-Entistäkin parempi pikkusuksen lajien välinen yhteistyö on juuri sitä uutta toimintatapaa, jota tavoitellaan. Kutsuin toukokuun alussa kokoon maastohiihdon, ampumahiihdon ja yhdistetyn maajoukkueiden valmennuksen ja huollon, ja yhteiset suunnitelmat aina Pyeongchangin olympiakisoihin 2018 saakka ovat hahmottumassa, toteaa Kärkkäinen.

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026