Hiihtosuunnistuksen MM-kilpailujen viimeinen kilpailupäivä – Katso suorana SC Play -palvelussa

Hiihtosuunnistuksen MM-kilpailut huipentuvat tänään sekapariviesteihin.

Hiihtosuunnistuksen MM-kilpailut huipentuvat tänään sekapariviesteihin.

Voit seurata kilpailuja suorana SC Play -palvelun kautta. Lähetys alkaa kello 13.45 Suomen aikaa.

Suomen ykkösjoukkueessa hiihtävät Niklas Ekström ja Maria Hoskari ja kakkosjoukkueessa Aapo Viippola ja Amanda Yli-Futka.

Sekapariviestissä kummallakin urheilijalla on kolme osuutta, jotka he suorittavat vuorotellen. Aiemmin tällä viikolla Suomen joukkueen päävalmentaja Tapani Partanen kertoi, että Suomelle kilpailumuoto on aiemmin ollut hankala.

– Siinä emme ole joukkueena pärjänneet kovinkaan hyvin, se tuntuu olevan haastava suomalaisille. Kansainvälisellä tasolla ne ovat erittäin kovavauhtisia kilpailuita ja me olemme parempia taidollisesti haastavammissa kilpailuissa, joissa on teknistä kikkailua. Se on haave, että siitä ottaisimme viimeisenä päivänä mitalin, Partanen kertoi.

Lähtölistat

Hiihtosuunnistuksen MM-kilpailut, ohjelma:
Tiistai 23. tammikuuta – sprintti
Keskiviikko 24. tammikuuta – takaa-ajo
Perjantai 26. tammikuuta – keskimatka
Lauantai 27. tammikuuta – sekaviesti

Suomen joukkue:

Naiset: Maria Hoskari, Kaisa Klemettinen, Nina Kärnä, Satu Tuomisto, Heta Virtanen, Sari Vääränen

Miehet: Aapo Viippola, Tuomas Outinen, Niklas Ekström, Miska Tervala, Eevert Toivonen, Misa Tuomala

Nuorten MM-joukkue:

Naiset: Lotte-Line Ekström, Sanni Hoskari, Johanna Naskali, Elisa Pirilä, Anni Salmela, Amanda Yli-Futka

Miehet: Joona Hirvilahti, Onni Vepsäläinen, Miika Muotka, Ville Lemberg, Pyry Riissanen, Eero Sorsa

17-vuotiaiden EM-joukkue:

Tytöt: Sanni Korpi, Maija Rajala, Kerttu Rajala, Tiitu Takanen

Pojat: Niklas Hirvilahti, Joakim Savinainen, Eetu Takanen, Veeti Viippola

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026