Tekoälyä, teknologiaa ja huippu-urheilua Vuokatissa

tekoälyä Joonas Wallenius
Vuokatissa on parhaillaan käynnissä Huippu-urheiluviikko, joka järjestetään tänä kesänä toista kertaa. Nelipäiväinen seminaaritapahtuma kerää paikalle maamme urheilujohtajia, organisaatioita, valmentajia ja tietysti myös urheilijoita. Tapahtuman yhteydessä järjestettiin myös SkiRun Challenge eli entinen Aateli Race, jossa hiihtäjät ja ampumahiihtäjät ottivat mittaa toisistaan. Huippu-urheiluviikon keskiviikon teemana oli lähinnä teknologian ja tekoälyn tuoma muutos urheilumaailmaan.

Vuokatissa on parhaillaan käynnissä Huippu-urheiluviikko, joka järjestetään tänä kesänä toista kertaa. Nelipäiväinen seminaaritapahtuma kerää paikalle maamme urheilujohtajia, organisaatioita, valmentajia ja tietysti myös urheilijoita. Tapahtuman yhteydessä järjestettiin myös SkiRun Challenge eli entinen Aateli Race, jossa hiihtäjät ja ampumahiihtäjät ottivat mittaa toisistaan. Huippu-urheiluviikon keskiviikon teemana oli lähinnä teknologian ja tekoälyn tuoma muutos urheilumaailmaan.

Tekoälyä ja teknologiaa oli keskiviikkona tarjolla Vuokatissa, kun nelipäiväisen seminaarin toinen päivä toi estraadille alan ammattilaisia kertomaan, miten urheilumaailma muuttuu teknologisen vallankumouksen myötä. Urheiluun ja suorituksiin liittyvää dataa on nykyään tarjolla runsaasti, mutta sen analysointi tekoälyn avulla on vielä alkuvaiheessa. Teknologian ja tekoälyn keräämän datan myötä urheilijat ja heidän valmentajansa kykenevät analysoimaan kilpailusuorituksiaan, harjoitteluaan ja kokonaisvaltaista 24/7 elämäänsä tähdäten optimaaliseen suorituskykyyn.

Vuokatin Huippu-urheiluviikon keskiviikko alkoi KIHU:n Mikko Häyrisen esityksellä teknologian hyödyntämisestä valmentamisessa, jonka jälkeen Laura Sandström SPOT Ry:stä kertoi, mitä uudistuksia ja vaikutuksia rahapelilaki tuo tulevaisuudessa urheiluun. Näiden puheenvuorojen jälkeen Hiihtoliiton uusi huippu-urheilujohtaja ja entinen yhdistetyn päävalmentaja Petter Kukkonen kertoi, mitä nykyaikainen urheilujohtajuus on ja miten esimerkiksi hiihtolajien suosio saadaan nousuun nuorison parissa.

”Asiat ovat yksinkertaisia loppupelissä. Liikkumisen riemu ei ole hävinnyt lapsilta, kun se vain johdetaan oikeiden asioiden äärelle. Pitää kuunnella pääkaupunkiseudun ulkopuolella, mitä muille kuuluu ja millaisia ajatuksia heillä on, ja sinne ryhdytään olosuhteita rakentamaan. Meidän pitäisi uskaltaa katsoa, että se kokonaiskakku kasvaa. Täytyy saada lisää lapsia toimintaan ja sitä kautta vanhempia ja valmentajia mukaan,” Petter Kukkonen pohti esityksessään.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen

Petter Kukkonen puhui hiihtourheilun tulevaisuuden kehityksestä esityksensä aikana. Kuva: Teemu Virtanen

Syvemmin tekoälyn tuomiin mahdollisuuksiin sukellettiin iltapäivällä, ja ensimmäisenä lavalle nousi suomalaisen maailmallakin jo mainetta saavuttaneen SprintAI:n operatiivinen johtaja Joonas Wallenius (pääkuvassa), joka kertoi tarkemmin, mikä on urheilun suorituskyvyn uusi pelikirja. SprintAI rakentaa tekoälyyn perustuvaa holistista valmennusplatformia, joka analysoi urheilijaan liittyvät harjoitukselliset elementit sekä kaikki muut hänen elämäänsä tekijät luoden urheilijasta digitaalisen kaksosen, jonka avulla sekä urheilija itse että valmentaja kykenevät analysoimaan ja ennakoimaan urheilijan suorituskykyä lajista riippumatta.

”Huippu-urheilu on tällä hetkellä suuressa murroksessa – tekoäly ei ole vain uusi työkalu vaan kokonaan uusi aikakausi. SprintAI:lla uskomme, että tulevaisuuden huippusuoritukset rakentuvat datan, tekoälyn ja urheilijan kokonaisvaltaisen kehittämisen varaan. Tämä murros ei tapahdu yhdessä yössä, mutta siihen on lähdettävä heti. Ensimmäinen askel on rakentaa digitaaliset perustukset. Samalla tarvitaan myös uudenlaista suorituskykykulttuuria, jotta teknologiasta saadaan kaikki hyöty irti,” Joonas Wallenius kertoi.

SprintAI:n jälkeen päivä jatkui toisen kotimaisen firman tekoälyyn perustuvan tuotteen esittelyllä. Hiihtäjä Felix Hannelin ja nro.one AI:n perustaja Lauri Hulkkonen kertoivat, miten yksinkertaista tasajalkahyppyä (CMJ kevennyshyppy – maailman yleisimmin käytetty neuroskeletomuskulaarisen tilan mittari urheilussa) apuna käyttävän tekoälyyn perustuvan applikaation avulla urheilija pystyy seuraamaan oman suorituskykynsä kehitystä, tarkkailemaan palautumistaan ja välttämään loukkaantumisia.

”Olemme siirtymässä päivittäisessä urheilujohtamisessa on-time, on-field-aikakauteen, jossa reaaliaikainen ja kenttäkelpoinen data muodostaa uuden standard toimintamallin. Data arjessa pitää olla automatisoitu. Tekoäly analysoi dataa jopa 18 000 kertaa nopeammin kuin ihminen. Data mahdollistaa ennakoinnin, reaktiivisesta proaktiivisuuteen,” Felix Hannelin pohjusti esitystään.

Huippu-urheiluviikon keskiviikon tarjonta jatkui jääkiekon parissa, jossa paneelikeskustelun myötä pohdittiin teknologian hyödyntämistä lajin valmentamisessa. Paneelikeskustelua käytiin myös tulevien urheilun suurtapahtumien tiimoilta. Keskiviikon koko ohjelman voit katsoa YLE Areenasta, ja eilinen ohjelma on alla:

9.05-9.50 Teknologian hyödyntäminen valmennuksessa
Mikko Häyrinen, KIHU

10.00 SkiRun Challenge Vuokatti:Maastojuoksuosuudet

11.00-11.20 Rahapelilakiuudistuksen vaikutukset urheiluun
Laura Sandström, SPOT ry

11.20-11.45 Nykyaikainen huippu-urheilun johtajuus
Petter Kukkonen, Suomen Hiihtoliitto

12.20-12.50 Uuden suorituskyvyn pelikirja – Miten tekoälyä voidaan hyödyntää tulevaisuudessa urheilussa?
Joonas Wallenius, Sprint AI

12.30 SkiRun Challenge Vuokatti
Rullahiihto-osuudet

12.55-13.25 Uuden sukupolven dataohjautuvaa harjoitusarkea – Miten dataa käytetään harjoittelun tukena?
Lauri Hulkkonen ja Felix Hannelin – nro.one AI

13.30-14.30 Teknologian hyödyntäminen jääkiekkovalmennuksessa
Key Note: Marko Haverinen, Tappara

Paneelikeskustelu:
Mikko Häyrinen, KIHU
Sheila Gagnon, JYU
Marko Haverinen, Tappara
Jarmo Piirainen, JYU-Vuokatti

14.35-15.10 Digitaalisuus vauhdittamassa liikunnan ja urheilun tulevaisuutta – kasvupolkuja ja käytännön esimerkkejä
Anri Vuori, Ladec
Jarkko Saari, Toisintekijät Oy

15.15-16.15 Tulevat urheilun suurtapahtumat
Key Note: Jani Backman, Sport Event Management Finland

Paneelikeskustelu
Marko Kantaneva, Suomen Suunnistusliitto
Riia Martinoja, Rivents Oy
Jari Salonen, Paavo Nurmi Games

16.20-16.55 Fundamental Consepts For Elite Physical
Performance In The Cold And Heat
Dominique Gagnon – HULA

17.00-17.25 Energiasaatavuuden vaikutus hemoglobiinimassan kehittymiseen
Oona Kettunen, JYU Vuokatti

Vuokatin Huippu-urheiluviikosta saat lisätietoa tästä.

Lue tästä Vuokatin SkiRun Challenge-tapahtumasta, joka käytiin keskiviikkona Huippu-urheiluviikon oheistapahtumana.

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

  • Rasvaprosentin merkitys Oona Kettunen
    1

    Uusi tutkimus: kehonkoostumuksen ja suorituskyvyn yhteydet huippu-urheilijoilla

    by Maastohiihto.com
    08.12.2025
  • hapenottokyky Einar Hedegart
    1

    Norjan uudella hiihtotähdellä hurja hapenottokyky

    by Maastohiihto.com
    09.12.2025
  • Norjan tähti Hedegart
    1

    Norjan uudet hiihtotähdet rikkovat valmennuksellisia rajoja

    by Maastohiihto.com
    22.12.2025
  • 1

    Karppaus tie menestykseen?

    by Teemu Virtanen
    26.12.2025
  • hiihtäjät
    1

    Hiihtäjät ovat kalorisyöppöjä

    by Teemu Virtanen
    30.12.2025

Lisää artikkeleita

  • Sinivalkoiset värit esillä Engadin La Diagonelassa

    Ski Classics Pro Tour jatkui tänään kuukauden tauon jälkeen Sveitsissä, kun pitkän matkan hiihtäjät taistelivat Engadin La Diagonela hiihdossa. Sinivalkoista väriäkin näkyi kisan aikana.
    kirjoittaja Teemu Virtanen
    17.01.2026
  • Maastohiihdon historia pähkinänkuoressa

    kirjoittaja Teemu Virtanen
    17.01.2026
  • Miro Karppanen ja Kati Roivas hakevat hyvää suoritusta huomisesta Engadin La Diagonelasta

    kirjoittaja Teemu Virtanen
    16.01.2026
  • Nuorten SM-hiihdot alkoivat tänään 10 km perinteisen kisoilla

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    16.01.2026
  • Naisten pikakisa käytiin tänään Ruhpoldingissa – lue suomalaisten kommentit

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    16.01.2026