Immo Kuutsa kiinnostui henkisestä valmennuksesta jo 1960-luvulla

Henkinen valmennus on nykyajan urheilussa yksi tärkeä menestyksen avain. Asia ei kuitenkaan ole uusi, sillä henkinen valmennus tuli hiihtoon jo Immo Kuutsan ja Heikki Kantolan matkassa.

Henkinen valmennus on nykyajan urheilussa yksi tärkeä menestyksen avain. Asia ei kuitenkaan ole uusi, sillä henkinen valmennus tuli hiihtoon jo Immo Kuutsan ja Heikki Kantolan matkassa.

Immo Kuutsa oli 70-luvulla Suomen hiihtomaajoukkueen päävalmentaja, ja Heikki Kantola aloitti Hiihtoliiton koulutuksen ja valmennuksen johtajana vuonna 1972. Myös Olympiakomitean silloinen päävalmentaja Kalevi Tuominen oli innostunut henkisen valmennuksen mahdollisuuksista.

– Asiasta alettiin puhua 1960-luvun lopulla. Kiinnostuin siitä yhä enemmän, kun Simo Mäkelä tutki vuosikymmenen lopulla hiihtäjien motivaatiota väitöskirjaansa varten. Kävin myös innokkaasti Olympiakomitean ja silloisen kattojärjestön SVUL:n asiaa käsittelevissä seminaareissa, Kuutsa muistaa.

– Voi sanoa, että henkinen valmennus tuli mukanani hiihtoon. Otin sen käyttöön, kun aloitin Hiihtoliitossa.

Mäkimiehet saivat yhdysvaltalaisen mallin mukaiset rentoutuskasetit. Urheilupsykologi Seppo Heino oli neljä vuotta hiihtäjien tukena ennen Sarajevon 1984 olympialaisia.

– Henkisessä valmennuksessa käsiteltiin kaikki, mitä huippu-urheiluun sisältyy. Esimerkiksi ennen Sarajevoa urheilijoiden piti opetella latuprofiilit. Marja-Liisa otti sen tosissaan, ja sai siitä testistä täyden kympin, Kuutsa kertoo.

Kirvesniemi voitti vuoden 1984 kisoissa kolme henkilökohtaista olympiakultaa.

Lue myös: Henkinen valmennus tekee mestarin

Immo Kuutsa - Juha Mieto
Juha Mieto oli Kuutsan päävalmennusaikana Suomen suurin hiihtotähti. Kuva: Bildbyrån

Kuutsa, 86, toimi Lahden 2017 MM-kisoissa VIP-isäntänä urheilijatähtien Marja-Liisa Kirvesniemen, Juha Miedon ja Toni Niemisen kanssa.

– Niistä tuli minulle viidennet MM-kisat Lahdessa.

Vuoden 1958 kisoissa Kuutsa oli katsoja, vuonna 1978 päävalmentaja, vuonna 1989 kommentaattori ja vuonna 2001 liittovaltuuston jäsen. Nähtäväksi jää onko Immo Kuutsa vielä 2029 kisoissa mukana tavalla tai toisella, sillä viiden vuoden päästä hän olisi jo yli 90-vuotias.

Tämä artikkeli on julkaistu aikaisemmin sivustollamme ja päivitetty tänään. Hiihtoon liittyviä artikkeleja voit lukea myös ProXCskiing.com-sivustolta.

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026