Vuokatin Aateli Race mittaa maajoukkuehiihtäjien kesävireen

Vuokatin Aateli Race kerää jälleen kovatasoisen hiihtäjäjoukon Vuokattiin mittaamaan kesävirettään, sillä kilpailuun on ilmoittautunut yhteensä noin 70 hiihtäjää.

Vuokatin Aateli Race kerää jälleen kovatasoisen hiihtäjäjoukon Vuokattiin mittaamaan kesävirettään, sillä kilpailuun on ilmoittautunut yhteensä noin 70 hiihtäjää.

Rullahiihdon ja maastojuoksun yhdistävä kaksipäiväinen kilpailu on jo perinne, sillä se järjestetään nyt yhdeksännen kerran.

”Aateli Racessa nähdään urheilijoiden tämän hetkisen suorituskunnon tila. Siinä voidaan vertailla urheilijoiden vauhtia toisiinsa nähden, ja ennen kaikkea urheilijan omia tuloksia voidaan verrata aiempien vuosien suorituksiin. Tärkeintä ei ole olla huippukunnossa vielä tässä vaiheessa kautta, mutta kehityksen kannalta olisi hyvä olla paremmassa kunnossa kuin edellisinä vuosina. Lisäksi kilpailu on erittäin hyvä kovatehoinen harjoitusrupeama, joka soveltuu erinomaisesti osaksi maajoukkueen tämänhetkistä harjoituskautta ja Vuokatin leiriviikkoa”, maajoukkuevalmentaja Jussi Piirainen sanoo.

Vuokatin Aateli Race alkaa tiistai-iltana 25.6. Vaaran maili -prologilla, jossa hiihdetään Vuokatinvaaran nousu (1,6 kilometriä) väliaikalähdöllä. Kilpailu jatkuu keskiviikkona 26.6. aamupäivällä maastojuoksulla ja huipentuu Vuokatinvaaran päälle päättyvään vapaan rullahiihtoon, jossa naiset hiihtävät 10 kilometriä ja miehet 15 kilometriä. Suomalaisten lisäksi kesäkuntoaan mittaamassa on Venäjän miesten sprinttimaajoukkue. Myös alle 18-vuotiaille junioreille on oma kilpailunsa tiistaina. Mukana on noin 60 nuorta hiihtäjää.

Tapahtuman yhteydessä järjestetään myös mielenkiintoinen seminaari, jossa käsitellään muun muassa tulevien olympialaisten erityishaasteita ja niihin vastaamista (Jussi Piirainen), nuorten harjoittelun periaatteita kestävyyslajeissa (Olli-Pekka Kärkkäinen) sekä tärkeää ”Mitä tulostasanteen jälkeen”-kysymystä (Heikki Pusa).

Viime vuonna Aateli Racen voitot veivät Iivo Niskanen ja Kaisa Mäkäräinen. Yle näyttää kilpailuista tunnin koosteen TV2-kanavalla 7.7. klo 15.10 alkaen.

>> Lähtölistat:

– Maastohiihdon tiedotus

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026