Suvi Minkkinen ylsi 18. sijalle Hochfilzenin pikakisassa.
Tapahtumat & Tulokset
CHECK COMPETITIONS
Vuoden pituinen kirikierros
Viime keväänä Saarinen oli nolla, Sotshissa hiihtomitalin syrjässä kiinni.
Aino-Kaisa Saarisen meno jatkui vahvana pariviestin karsinnassa. Kuva: NordicFocus
Aino-Kaisa Saarinen tunsi viime keväänä olevansa niin syvällä maan raossa kuin ihminen vain voi olla. Vajaa vuosi myöhemmin hän taisteli Sotshin olympialaduilla mitalista. Kasvutarina parhaasta päästä, mutta miten ihmeessä se onnistui?
– Varsinkin viimeisen vuoden aikana olen oppinut yhtä paljon kuin joku muu kymmenessä vuodessa. Tämä matka ollut ihan mahtava, ja välillä itsekin ihmettelen, mistä olen saanut voimat kaivettua, Saarinen tilitti hiihdettyään torstaina neljänneksi 10 kilometrillä.
Mitali jäi kahden sekunnin päähän, kun kuumasta ryhmästä viimeisenä lähtenyt Therese Johaug runttasi väkisin ohi. Harmittihan mitalin karkaaminen Saarista, mutta pettymyksen sijasta hänestä huokui kiitollisuus.
▒▒▒▒-▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒ ▒▒▒ää▒ä ▒▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒ ▒▒▒ä▒▒ä ▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒ ▒▒▒ ▒▒▒▒. ▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒ ▒▒ö▒▒▒▒▒▒ ▒ä▒ ▒▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒▒▒. ▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒▒▒ ▒ää▒▒ä, ▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒ä ▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒▒?
– ▒▒▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒ä ▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒ ▒▒▒▒ ▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒▒▒ä ▒▒▒▒▒▒▒▒. ▒ä▒ä ▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒, ▒▒ ▒ä▒▒▒▒ä ▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒, ▒▒▒▒ä ▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒▒▒, ▒▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒▒▒ää▒ ▒▒▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒ä▒▒▒▒▒▒ ▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒ä.
▒▒▒▒▒▒ ▒ä▒ ▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒▒ ▒ää▒ä▒, ▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒ä▒▒ä ▒▒▒▒▒▒▒▒▒ä ▒&a
Vuosijäsenyys
- Pääsy artikkeleihin
- Tuotetestit
- Treenivideot
- SC Play - livelähetykset ja videokirjasto
- SC MyPages - kaikki Ski Classics-tuloskesi yhdessä paikassa
Kuukausijäsenyys
- Pääsy artikkeleihin
- Tuotetestit
- Treenivideot
- SC Play - livelähetykset ja videokirjasto
- SC MyPages - kaikki Ski Classics-tuloskesi yhdessä paikassa