”Voi mennä tosi hyvin tai tosi huonosti”

Kauden avauskisojen alla hiihtäjien yleinen tuntemus on, että voi mennä tosi hyvin tai tosi huonosti. Sellaiset olivat ajatukset myös Suomen cupin avauksen ennakkotiedotustilaisuuteen osallistuneella nelikolla Vuokatissa.

Kauden avauskisojen alla hiihtäjien yleinen tuntemus on, että voi mennä tosi hyvin tai tosi huonosti. Sellaiset olivat ajatukset myös Suomen cupin avauksen ennakkotiedotustilaisuuteen osallistuneella nelikolla Vuokatissa.

– Aina sitä odottaa kauden avausta, kisojen takia töitä tehdään, Matias Strandvall sanoi.

Strandvall ei osannut sanoa omasta tämän hetkisestä kunnostaan oikein mitään. Syynä siihen olivat harjoituksellisesti hyvin ja terveenä sujuneen kesän jälkeen viime viikkoina iskeneet vaikeudet.

– Viimeisen kuukauden aikana on ollut vastoinkäymisiä. Ramsaussa tuli vatsatauti ja sen jälkeen juoksijan polvi, en ole juossut kolmeen viikkoon, viime vuonna mykoplasman takia Suomen cupin avauksen väliin jättänyt sprintteri sanoi.

pentsinenanssi2610 hlAnssi Pentsinen. Kuva: Heidi LehikoinenAnssi Pentsisen epäonnet ovat osuneet maajoukkueleireille joko flunssan tai muun epäonnen muodossa. Kesäkuussa hän loukkasi nilkkaansa Jukolassa, mikä pakotti jättämään Aateli Racen aikaan Vuokatissa olleen leirin väliin.

– Mielenkiintoista katsoa huomenna, mikä on tilanne, viime alkukauden komeetta sanoo.

Anne Kyllönen jätti maajoukkueen Italian-leirin väliin ja on keskittynyt harjoitteluun kotimaisemissa. Viime vuonna Suomen cupin voitto antoi kajaanilaiselle hyvän lähdön kauteen, josta tuli uran toistaiseksi paras.

– Tällä hetkellä on viimeinen tosi kova treenijakso. Huomenna voi mennä tosi hyvin tai tosi huonosti, Kyllönen puki sanoiksi hiihtäjien yleisen tuntemuksen.

Kyllösen kovimmat haastajat ovat lauantaina maajoukkuekollega Mona-Liisa Malvalehto ja B-maajoukkueen lupaava Maria Grundvall.

– Syksyn harjoittelukin on onnistunut aika hyvin, mutta parin viime viikon aikana on ollut ongelmia hengityksen kanssa. Siksi on vähän epävarma olo, Grundvall sanoi.

Suomen cupiin on tällä kaudella tullut yksi osakilpailuviikonloppu lisää, kun Vuokatista parin viikon päästä hiihdetään Rovaniemellä. Kilpailusarjan johtaja Hannu Koivusalo totesi avausviikonlopun alla järjestelyiden eri osa-alueiden sujuvan helpommin kuin viime vuonna.

– Kelinkin puolesta olemme aika lailla mukavammissa olosuhteissa kuin viime vuonna, jolloin pahimmillaan oli 10 astetta lämmintä, Koivusalo viittasi tyytyväisenä muutamaan pakkasasteeseen.

Suomen cupin sprintteihin on ilmoittautunut 75 miestä ja 63 naista. Viesteihin on ilmoittautunut 25 naisten ja 39 miesten joukkuetta.

Lauantaina kilpailut alkavat kello 10 karsinnalla. Naisten loppukilpailu hiihdetään 13.31 ja miesten loppukilpailu 13.40. Yle seuraa kilpailuja lauantaina kello 12.10 alkaen ja sunnuntaina kello 11.45 alkaen TV2:ssa. Lähetyksiä voi seurata myös Yle Areenassa.

Lähtölistat: http://www.vuokattievents.fi/lahtolistat

-Heidi Lehikoinen

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

  • Ampumahiihdon A-maajoukkue Suvi Minkkinen
    1

    Ampumahiihdon A-maajoukkue nimetty

    by Maastohiihto.com
    10.04.2025
  • 1

    Ampumahiihdon MM-kilpailujen ohjelma ja aikataulut

    by Maastohiihto.com
    23.01.2025
  • Team Electrofitin Markus Vuorela Ramsaussa
    1

    Team Electrofitin urheilijat on valittu olympiakaudelle

    by Maastohiihto.com
    04.05.2025
  • Team Electrofit
    1

    Team Electrofit hakee maastohiihtäjiä ja ampumahiihtäjiä kaudelle 2025–2026

    by Maastohiihto.com
    12.04.2025
  • 1

    Ampumahiihtomaajoukkueessa influenssaepidemia – lääkäri optimistinen MM-kisojen suhteen

    by STT
    28.01.2025

Lisää artikkeleita

  • Kuntohiihtäjien testit – onko niistä hyötyä?

    Nykyään monenlaiset rannetietokoneet antavat jo jos jonkinlaista informaatiota harjoittelun tueksi, joten kannattaako kuntoilijan mennä virallisempaan kuntotestiin kuten vaikka mattotestiin? Maastohiihto.com kysyi asiaa Vuokatti Sportin Mikko Virtaselta.
    kirjoittaja Heidi Lehikoinen
    14.05.2025
  • Kuokka on luistelutekniikka ylämäkiin – näin hallitset sen!

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    14.05.2025
  • Kerttu ja Iivo Niskanen jättäytyvät pois maajoukkueharjoituksista – Johanna Matintalo kritisoi: ”Itsekästä ja solidaarisuuden puutetta”

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    13.05.2025
  • Jarruttaminen rullasuksilla – tärkeitä ohjeita turvallisempaan hiihtoon

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    13.05.2025
  • Polkujuoksu on hyvä kesälaji hiihtäjälle

    kirjoittaja Venla Rantala
    12.05.2025