Viljanmaa löysi laduilta uuden uran
Tuomarin ja konsultin välimuoto, tiivistää entinen edustushiihtäjä Annmari Viljanmaa nykyisen roolinsa hiihtokilpailuissa.
Tuomarin ja konsultin välimuoto, tiivistää entinen edustushiihtäjä Annmari Viljanmaa nykyisen roolinsa hiihtokilpailuissa.
Annmari Viljanmaa Keuruulla. Kuva: Hevoskuuri.fiTekninen delegaatti on hiihtokisoissa tuomarin ja konsultin välimuoto
Tuomarin ja konsultin välimuoto, tiivistää entinen edustushiihtäjä Annmari Viljanmaa nykyisen roolinsa hiihtokilpailuissa. Viljanmaa on kouluttautunut maastohiihdon tekniseksi delegaatiksi ja vastaa siitä, että urheilijoilla on tasapuoliset olot kilpailla ja että kisoissa noudatetaan sääntöjä.
Hänen Td-uransa on nousukiidossa. Parkanolainen debytoi maailmancupissa joulukuussa Slovenian Roglassa ja matkustaa helmikuussa Tshekin Nove Mestoon samoihin tehtäviin.
–Arvelin, että polku maailmancupin vastuurooliin kestäisi kauemmin, Viljanmaa myöntää.
Aivan kuin tulokasta koetellakseen Rogla tarjosi ikimuistoisen haasteen. Wienin lentokentällä vastassa ollut kuljettaja oli parkkeerannut väärin, ja Viljanmaa joutui lunastamaan auton takavarikosta. Kisapaikalla satoi kaatamalla vettä hiihtojen aattona, kisapäivän aamuna myrsky oli kaatanut kaikki mainosaidat, ja vastasatanut lumi oli haudannut aidat alleen.
Tv-kuvissa näytti kuitenkin auvoiselta. Ongelmat oli ratkottu.
–Jos ensikokemus oli tämä, niin siihen voi aina palata. Kaikesta selviää hyvällä asenteella, Viljanmaa nauraa.
Maailmancupissa auttaa, että kisajärjestäjät ovat kokeneita ammattilaisia. Lasten kisoissa Td:n rooli on ohjaavampi, koska järjestäjien sääntötuntemus saattaa olla hakusessa.
Urheilijan taustasta hyötyä
Viljanmaa tottui koviin paikkoihin jo hiihtäjänä. Lahden 2001 dopingskandaalin jälkeen uutta nousua rakentaneet edustushiihtäjät olivat ajoittain melkoisia sylkykuppeja, mutta Viljanmaan palo lajiin ei sammunut.
Uran päätyttyä keväällä 2006 hän halusi jatkaa hiihdon parissa.
–Jo lopettamista seuranneena talvena Jämin nuorten SM-hiihtojen kilpailunjohtaja pyysi minua assistentiksi, Viljanmaa kertaa Td-tehtävien alkusytykettä.
Numerolappua hän ei ole uransa jälkeen kantanut, mutta pysyy yhä hiihtämällä kunnossa. Td:nä pääsee suksille, mikä on Viljanmaalle iso plussa.
Urheilijan taustasta on uudessa roolissa hyötyä, koska tietää millaisella latujen asettelulla voi välttää esimerkiksi hiihtotaparikkomukset.
–Urheilijan hylkääminen on hankala tilanne, eikä sitä tee mielellään. Siksi mieluummin tarkistaa etukäteen, ettei sääntöjä pääse rikkomaan, Viljanmaa luonnehtii.
Viljanmaa hiihti parhaimmillaan toiseksi maailmancupissa
Ex-hiihtäjä Annmari Viljanmaa
- Ikä 38, syntynyt 10. heinäkuuta 1973
- Lopetti maastohiihdon kilpailu-uransa keväällä 2006.
- Sijoittui maailmancupissa parhaimmillaan toiseksi, Oslossa 30 kilometrin perinteisen hiihtotavan kilpailussa 2003.
- Edusti Suomea Salt Lake Cityn olympialaisissa 2002 ja kaksissa MM-kisoissa. Val di Fiemmen 2003 MM-kisoissa hiihti seitsemänneksi 15 kilometrillä (p).
- Voitti kahdesti pitkän matkan hiihdon Birkebeinerenin Norjassa (2003 ja 2006).
- Aloitteli teknisen delegaatin uraa jo keväällä 2007 nuorten SM-hiihdoissa Jämillä.
- Maailmancupissa ensimmäinen Td-komennus oli joulukuussa Slovenian Roglassa. Sitä ennen oli ollut kansallisena Td:nä Rukalla 2010 ja Lahdessa 2011.
- Ammatiltaan fysioterapeutti, asuu Parkanossa.
STT–KAIJA YLINIEMI
(STT)