Thomas Alsgaard juoksee New Yorkin maratonin

Alsgaard310110ah064 introThomas Alsgaard aikoo tehdä maratondebyyttinsä New Yorkin maratonilla marraskuun alussa.


Alsgaard310110ah064Thomas Alsgaard valmistautuu maratonille. Kuva: Hemmersbach/NordicFocusThomas Alsgaard aikoo tehdä maratondebyyttinsä New Yorkin maratonilla marraskuun alussa.

Alsgaard on yksi kaikkien aikojen hiihtäjistä, mutta maratonia hän ei ole ennen juossut, mutta asiaan tulossa muutos. Norjalainen asettuu New Yorkin maratonin viivalle.

– En ole juossut ennen maratonia sen monotonisuuden takia ja olen ajatellut, että se olisi liian tuskainen reissu, sanoo Alsgaard Langrenn.comille.

Alsgaard uskoo kuitenkin selviytyvänsä urakasta marraskuun kuudes päivä.

– Jos aikoo juosta maratonin kovaa, täytyy harjoittelun olla aika tavalla erilaista, kuin jos aikoo panostaa tasatyöntöön ja Vasaloppetiin, arvioi Alsgaard.

Alsgaard on asettanut tulevalle kaudelle kolme suurta tavoitetta: 15 kilometrin vapaan kisan Norjan mestaruuskilpailussa, Vasaloppetin ja New Yorkin maratonin.

Tällä viikolla Alsgaard on tehnyt kaksi valmistavaa juoksuharjoitusta matolla. Keskiviikkona ohjelmassa oli 21 kilometriä ja eilen 25 kilometriä, jossa viimeinen kymppi kovempaa 4.00-3.30-3.20 vauhteja loppuaikaan 37.10.

– Tämä oli pieni testi jaloille ja vaikuttaa lupaavalta. Maratoniin on aikaa vielä 24 päivää ja vaikka suurimman osan päivistä tulen olemaan suksien päällä, on 2:40 loppuaika mahdollinen, kirjoittaa Alsgaard Team United Bakeriesin kotisivuilla.

Alsgaard leireilee Ramsaussa, jossa ohjelmassa on ruokaa, harjoittelua ja nukkumista.

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

Lisää artikkeleita

  • Finlandia hiihdetään, Vuokatti-hiihtoon ei muutoksia ja muita massahiihtouutisia

    Tämä talvi on ollut haastava hiihtokisojen järjestäjille, etenkin massahiihdoille. Leuto sää on syönyt lumipatjan ohueksi myös niillä seuduilla, joissa lunta on talven aikana satanutkin. Muutama massahiihto on jo peruttu, mutta toivoa on vielä helmikuun kisoille.
    kirjoittaja Teemu Virtanen
    03.02.2025
  • Kerttu Niskanen oli tänään kolmas Cognessa

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    02.02.2025
  • Lauri Lepistö voittoon Toblach Cortinan vapaan hiihtotavan kilpailussa

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    02.02.2025
  • Iivo Niskanen hätyytteli palkintosijoja Cognessa

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    02.02.2025
  • Peesaamisen voima maastohiihdossa: tiedettä ja taktiikkaa

    kirjoittaja Teemu Virtanen
    01.02.2025