Suvi Minkkisen viime kausi oli hänen parhaansa ja nyt urheilija tähtää yhä korkeammalle.
Tapahtumat & Tulokset
CHECK COMPETITIONS
Therese Johaug jatkoi voittokulkuaan
Salpausselän naisten yhdistelmäkilpailussa Norjan Therese Johaug jatkoi siitä mihin jäi Oslon MM-kilpailussa, eli otti 30 kilometrin maailmanmestaruuden lisäksi myös uran ensimmäisen maailmancup voiton.
Johaug oli muutaman sentin edellä Kowalczykia. Kuva: Hevoskuuri.fiSalpausselän naisten yhdistelmäkilpailussa Norjan Therese Johaug jatkoi siitä mihin jäi Oslon MM-kilpailussa, eli otti 30 kilometrin maailmanmestaruuden lisäksi myös uran ensimmäisen maailmancup voiton. Tällä kertaa voitto ei kuitenkaan tullut näyttävän soolohiihdon jälkeen, vaan ankarassa taistelussa, jossa Johaug löi muutamalla sentillä loppukirissä maailmancupin kokonaiskilpailun voiton jo aiemmin varmistaneen Puolan Justyna Kowalczykin. Lieneekö numero 4 Johaugin onnennumero, sillä samalla numerolla hän varmisti myös ensimmäisen henkilökohtaisen maailmanmestaruutensa.
▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒ä ▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒. ▒▒▒▒: ▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒.▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒ä▒ ▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒▒▒ä▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒ä ▒▒▒▒▒ ▒ä▒ ▒▒▒▒▒ ▒▒-▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒, ▒▒▒ ▒▒▒▒ ▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒ä▒▒▒ ▒▒ö▒ ▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒ä▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒. ▒ä▒▒ä ▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒ ▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒ ▒ä▒▒▒ä▒ä▒ ▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒ ▒ä▒▒▒▒▒, ▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒, ▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒ ▒ö▒ ▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒ä ▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒ä ▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒ ▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒▒▒ ▒▒▒▒▒ρ
Vuosijäsenyys
- Pääsy artikkeleihin
- Tuotetestit
- Treenivideot
- SC Play - livelähetykset ja videokirjasto
- SC MyPages - kaikki Ski Classics-tuloskesi yhdessä paikassa
Kuukausijäsenyys
- Pääsy artikkeleihin
- Tuotetestit
- Treenivideot
- SC Play - livelähetykset ja videokirjasto
- SC MyPages - kaikki Ski Classics-tuloskesi yhdessä paikassa