Suvi Minkkinen jatkoi varmaa tahtiaan – nousi jo neljänneksi maailmancupin pisteissä

Suvi Minkkinen otti jo seitsemännen kerran tällä kaudella sijoituksen kymmenen kärkeen ampumahiihdon maailmancupin henkilökohtaisissa kisoissa, kun hän ehti kahdeksanneksi naisten normaalimatkalla Saksan Ruhpoldingissa torstaina.

Minkkinen ampui yhden sakon ja jäi kisan voittajasta, Ranskan Lou Jeanmonnot’sta minuutin ja 36,4 sekuntia.

Saksan Franziska Preuss oli toinen ja Sveitsin Amy Baserga kolmas. Muista suomalaisista Sonja Leinamo oli 39:s, Inka Hämäläinen 79:s ja Noora Kaisa Keränen 86:s.

Minkkinen on jäänyt tällä kaudella kärkikymmenikön ulkopuolelle vain neljä kertaa, kun ennen tätä kautta hän ei ollut päässyt top-kymppiin kertaakaan. Huippuhetkenä on kolmossija Kontiolahden sprintistä. Tasainen työ on nostanut Minkkisen maailmancupissa jo neljänneksi, sillä torstain kisan myötä hän ohitti Ranskan Julia Simonin.

–  Erittäin hyvä ja ehjä kisa taas. Pieni lipsahdus (ensimmäisellä) pystypaikalla, mutta muuten erittäin hyvä suoritus. Sain palautettua ammuntanopeuden normaaliksi Oberhofin tuulisten olosuhteiden jälkeen. Hiihto oli hyvää alusta loppuun, vaikka neljännelle hiihtokierrokselle en saanutkaan peesipaikkoja, Minkkinen summasi tiedotteessa Ruhpoldingin kisaviikonlopun avauksensa.

Minkkinen ja Tero Seppälä tekivät viime sunnuntaina Oberhofissa historiaa, kun he voittivat ensimmäisenä suomalaisparina maailmancupin parisekaviestin.

–  Jännitin (torstain) kilpailua tosi paljon viime viikonlopun pyörityksen jäljiltä. Siihen vielä lisäksi väsymys, mikä on kertynyt kaikesta ylimääräisestä. Sen vuoksi oli hieman vaikea keskittyä ja latautua tähän kilpailuun. Siihen nähden olen tosi ylpeä itsestäni ja tyytyväinen ehjään suoritukseen, Minkkinen totesi.

Myös Sonja Leinamo ylsi pisteille ollen 39:s. Inka Hämäläinen oli 79:s ja Noora Kaisa Keränen 86:s.

Preuss jatkaa cup-kärjessä ennen kahden voiton putkessa olevaa Jeanmonnot’ta ja Ruotsin Elvira Öbergiä, joka oli torstaina Minkkisen edellä seitsemäs.

Ruhpoldingissa jatketaan perjantaina miesten viestillä, lauantaina naisten viestillä. Viikonloppu päätetään sunnuntain yhteislähtökisoihin.

Tulokset

Lue myös: Otto Invenius loistoammunnalla uran parhaaseen – seitsemäs Ruhpoldingin normaalimatkalla

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

Lisää artikkeleita

  • Lauri Lepistö voittoon Toblach Cortinan vapaan hiihtotavan kilpailussa

    Team Electrofitiä edustava Lauri Lepistö hiihti voittoon Ski Classics Challengers -sarjaan kuuluvassa Dobbiaco/Toblach Cortina -kilpailussa.
    kirjoittaja Maastohiihto.com
    02.02.2025
  • Iivo Niskanen hätyytteli palkintosijoja Cognessa

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    02.02.2025
  • Peesaamisen voima maastohiihdossa: tiedettä ja taktiikkaa

    kirjoittaja Teemu Virtanen
    01.02.2025
  • Suomalaiset kaatuivat maailmancupin sprintissä välineongelmiin – vain Jasmi Joensuu ylsi välieriin

    kirjoittaja Pasi Rein / STT
    01.02.2025
  • Alexander Ståhlberg sai rajun opetuksen: ”Kroppa oli niin tyhjä, ettei se toiminut ollenkaan”

    kirjoittaja Pasi Rein / STT
    01.02.2025