Roponen ei osannut suuremmin edes harmitella

Uran mahdollisesti viimeinen henkilökohtainen MM-kilpailu, ja kisa menee pilalle räntäsateen vaikeuttaman suksivalinnan takia. Silti Riitta-Liisa Roponen, 36, ei osannut suuremmin edes harmitella tiistaista Falunin MM-kymppiä.

Uran mahdollisesti viimeinen henkilökohtainen MM-kilpailu, ja kisa menee pilalle räntäsateen vaikeuttaman suksivalinnan takia. Silti Riitta-Liisa Roponen, 36, ei osannut suuremmin edes harmitella tiistaista Falunin MM-kymppiä.

– Jos kahdeksas sija (lauantain yhdistelmäkisasta) jää minun tämän kauden parhaimmaksi MM-sijoitukseksi, niin sehän ei ole huono. Parempaa oli tarjolla, ja kunto on parempi kuin se sija. Tänään ei vain ollut mitään tehtävissä, 19. sijalle päätynyt Roponen arvioi.

Hän oli MM-laduilla ensi kertaa 12 vuotta sitten, eikä muista uraltaan yhtä hankalaa keliä kuin minkä Falunissa koki.

– Harmi, että MM-kisoihin tulee tällainen, sanoi Roponen, jonka rakkaus hiihtoon ei ollut tiistainakaan koetuksella.

Kerttu Niskanen oli alkumatkalla vielä mitalivauhdissa kiinni, mutta loppua kohden sukset alkoivat imeä kiinni uraan. Mitali vaihtui kahdeksanteen sijaan runsaan minuutin erolla kärkeen.

– Vapaan hiihto tuntui hyvältä. Oli hyvä päivä ja hyvin jaksoin, joten luottavaisena kohti viestiä, Niskanen sanoi.

Päävalmentaja Reijo Jylhä sanoi pitävänsä naisten kanssa palaverin viestivalinnoista, jotka julkistetaan Falunissa keskiviikkona aamulla. Naisten 4×5 kilometriä on kisaohjelmassa torstaina.

(STT)

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026