Reijo Alakoski ei jatka Maastohiihto ry:n puheenjohtajana

Suomen Maastohiihto ry:n puheenjohtaja Reijo Alakoski ei asetu ehdolle marraskuun puheenjohtajavaalissa. Alakoski on johtanut yhdistystä sen perustamisesta alkaen.

Suomen Maastohiihto ry:n puheenjohtaja Reijo Alakoski ei asetu ehdolle marraskuun puheenjohtajavaalissa. Alakoski on johtanut yhdistystä sen perustamisesta alkaen.

– Suomen Maastohiihto ry:n perustaminen viime vuosikymmenen lopulla oli viisas ja ainoa oikea ratkaisu niissä olosuhteissa. Oman yhdistyksen perustaminen ja Hiihtoliiton vanhoista veloista vastuun ottaminen pelasti yli satavuotiaan Suomen Hiihtoliiton haaksirikolta ja kansalliselta häpeältä, kertoo puheenjohtaja Alakoski.

– Tänä päivänä maailma näyttää aivan toisenlaiselta tehtyjen toimenpiteiden ansiosta. Hiihtoliitto on vahva konserni ja Suomen Maastohiihto ry on miltei velaton. Näen mahdollisena ja jopa toivottavana näissä olosuhteissa, että maastohiihto palaa takaisin Hiihtoliittoon.

Reijo Alakoski on toiminut parikymmentä vuotta maastohiihdon eri luottamustehtävissä, joista Suomen Maastohiihto ry:n puheenjohtajana vuodesta 2009 alkaen. (Virallisesti Maastohiihto ry aloitti toimintansa 1.1.2010.)

– Kuluneet neljä vuotta ovat olleet haastavaa, mutta myös mielenkiintoista ja antoisaa aikaa. Lajin parista ja ladun varrelta en katoa, vaikka puheenjohtajaehdokkaaksi en enää asetukaan.

Suomen Maastohiihto ry valitsee yhdistykselleen uuden puheenjohtajan marraskuun alussa hiihtopiirien kokouksessa Vantaalla.

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026