Poltoranin jälleen voittoon – Colliander paras suomalainen

Kazakstanin Alexey Poltoranin hiihti eiliseen tapaan voittoon Oloksella, kun miehet hiihtivät kymmenen kilometriä perinteisellä. Tshekin Lukas Bauer oli toinen ja Saksan Jens Filbrich kolmas.

Paras suomalainen Niklas Colliander oli viides ja Iivo Niskanen seitsemäs. Maailmanmestari Matti Heikkisen sijoitus oli 31. ja edellä useita suomalaisia. Sami Jauhojärvi oli sivussa päivän kilpailusta vatsataudin takia.

-Olen todella tyytyväinen Collianderin ja Niskasen hiihtoihin. He antoivat vakuuttavat näytteet maailmancup-valintoja ajatellen. Ero Baueriin oli pieni. Voi sanoa, että he hiihtivät kansainvälistä vauhtia, päävalmentaja Magnar Dalen iloitsi.

Iloinen oli myös Niklas Colliander.

– Todella hallittu kisa. Lähdin rauhassa ja kahdeksaan kilometriin saakka meni hyvin, sitten hyydyin, mutta näköjään hyytyivät muutkin. Olen tyytyväinen suoritukseen, varsinkin kun alkukaudesta on ollut epäonnea matkassa, Colliander kertoo.

Miesten kymmenen kilometrin kisassa hiihdettiin kahdesti viiden kilometrin mäkinen lenkki.

– Oli kyllä älyttömän rankka latu. Pitkät laskut palauttivat hyvin, mutta sitten oli myös pitkät nousut, joihin oli mentävä ylikovaa, Colliander kertoo.

Nuori Iivo Niskanen näytti päivän hiihdollaan, että on matkalla kohti kansainvälisiä kisoja.

– Ihan hyvä hiihto vaikka vähän parannetavaakin vielä löytyy, kommentoi Niskanen.

– En ole päässyt vielä hiihtämään maailmancupia ulkomailla. Mitään tarkempia tavoitteita ei ole, mutta toivon tasaista ja ehjää kautta, sanoi Niskanen tulevan kauden tavoitteistaan

Matti Heikkinen jäi yli minuutin voittajaan ja sija oli 31. Heikkinen jätti viime viikonlopun Suomen Cupin väliin ja avasi kauden nyt. Heikkinen ei ollut huolissaan hiihdosta.

– Pellit on nyt aukaistu. Tämä oli hyvä harjoitus ja huomenna jatketaan. Tilanne on hallinassa ja katse on suunnattu kohti maailmancupia, sanoi Heikkinen maalissa.

– En ole yhtään huolissani. Tiedän, että Heikkinen on kunnossa maailmancupia ajatellen. Heikkisen tuntien hän saattaa olla jo huomenna kolmen joukossa ja on valmis taistelemaan kärkisijoista Jällivaarassa, kommentoi puolestaan päävalmentaja Dalen Heikkisen hiihtoa.

Tuloksia, Olos, miehet 10km (p)
1 Alexey Poltaranin KAZ 25.33,61
2. Lukas Bauer CZE +4,82
3 Jens Filbrich GER +13,18
4. Kris Freeman, USA +18,30
5. Niklas Colliander, Fin +20,82
6. Keishin Yoshida, Jpn 21,82
7. Iivo Niskanen +22,50
15. Anssi Pentsinen +36,44
19. Lari Lehtonen +45,67
20. Jussi Simula +46,96
21. Matias Strandvall +47,03
25. Antti Lampinen +56,52
31. Matti Heikkinen +1.02,45

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

  • Ampumahiihdon A-maajoukkue Suvi Minkkinen
    1

    Ampumahiihdon A-maajoukkue nimetty

    by Maastohiihto.com
    10.04.2025
  • 1

    Ampumahiihdon MM-kilpailujen ohjelma ja aikataulut

    by Maastohiihto.com
    23.01.2025
  • 1

    Suvi Minkkinen jatkoi varmaa tahtiaan – nousi jo neljänneksi maailmancupin pisteissä

    by STT / Janne Lehikoinen
    17.01.2025
  • pitkän kauden rasitus Minkkinen
    1

    Pitkän kauden rasitus uuvutti Suvi Minkkisen

    by Maastohiihto.com
    16.03.2025
  • Team Electrofit
    1

    Team Electrofit hakee maastohiihtäjiä ja ampumahiihtäjiä kaudelle 2025–2026

    by Maastohiihto.com
    12.04.2025

Lisää artikkeleita

  • Anikken Gjerde Alnæs oli Ski Classics -kauden vahvin nainen –taustalla hurja loukkaantuminen

    Norjan Anikken Gjerde Alnæsilla on takanaan kausi, jota hän ei varmasti tule koskaan unohtamaan. Nyt hän avautuu matkastaan kohti Ski Classicsin kokonaiskilpailuvoittoa kaudella, jonka piti ennakko-odotusten mukaan mennä häneltä kokonaan ohi.
    kirjoittaja Ingeborg Scheve / Käännös Venla Rantala
    14.04.2025
  • Sven-Åke Lundbäck oli Vasaloppet-sankari ja arvokisavoittaja

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    13.04.2025
  • Petter Northugin kilpailu rajun kritiikin kohteena – naisilta poistettiin palkintorahat

    kirjoittaja Ingeborg Scheve / Käännös Venla Rantala
    13.04.2025
  • Ruokasooda – hiihtäjän ihmeaine vai turhaa hypetystä?

    kirjoittaja Ingeborg Scheve / Käännös Venla Rantala
    13.04.2025
  • Ida Dahl avautuu rankasta vuodestaan: ”Ajattelin, että nyt minun on kuoltava”

    kirjoittaja Kjell-Erik Kristiansen / Käännös Venla Rantala
    12.04.2025