Pirkan Hiihto on perinteitä ja parannuksia

58. Pirkan Hiihto suksitaan sunnuntaina 4. maaliskuuta perinteisellä ja vapaalla hiihtotavalla miesten ja naisten yleisessä sarjassa sekä 40- ja 50-vuotiaiden miesten ja naisten sarjoissa.

– Hyvältä näyttää, vaikka viivästynyt talven alku vei hiihtäjiltä hieman harjoituskilometrejä. Tavoittelemme tänäkin vuonna Pirkan Hiihdon laduille 3 000 hiihtäjää. Koko 90 kilometrin latu-ura on hyvässä hiihdettävässä kunnossa, toteaa Pirkan Hiihdon puheenjohtaja Tapio Syrjänen.

Jo 58. kerran suksittavan laturetkien kuningasmatkan uudistuksiin kuuluu tänä vuonna 50 hiihtäjän GPS-seuranta. 25 seurantalaitetta jaetaan kilpamenijöille, loput hitaammin kiiruhtaville. Näiden hiihtäjien etenemistä voi seurata niin kotikoneelta kuin Teivon maalin tulosmonitoreista.

GPS-seurannassa on mukana myös Pirkan Kierroksen puheenjohtaja Timo Antila. Hän taittaa 90 kilometrin matkaa perinteisellä tyylillä 36. hiihdossaan. Kymmenen tunnin loppuaikaan tähtäävät voivatkin taittaa taivalta kunniahiihtäjän mustakeltaista numeroa 363 seuraamalla.

– Uutta on myös ajanotto rintanumeroon kiinnitetyillä RFID-tunnisteilla, joiden avulla ajat ja sijoitukset saadaan nyt automaattisesti. Maalialueen pysäköinti on nyt ilmainen. Tämä nopeuttaa niin hiihtäjien, huoltajien kuin katsojienkin liikkumista Teivossa, Tapio Syrjänen kertoo.

Sujuvuutta saadaan myös Hämeenkyrön lentokentältä starttaavan Puoli-Pirkan lähtöön. Lähtöpaikka siirretään pysäköintialueena toimivan kiitoradan eteläpuolelle, jolloin Puoli-Pirkan lähtö häiritsee mahdollisimman vähän pitkän matkan hiihtäjiä. Lähdön jälkeinen hiihtoura on myös aiempaa leveämpi.

Liki kuusi vuosikymmentä ilman peruutuksia järjestetyssä laturetkessä hiihtäjiä kiehtovat myös pitkät perinteet ja lukuisat yksityiskohdat, joista 90 kilometrin latuseikkailu muodostuu, kuten vaikkapa Niinisalon lähdön tykinlaukaus tai Kyröskosken soppa-ateria.

Yksi tunnelmapaikka on Varpeen huoltopisteen jälkeen, missä lukuisia kertoja itsekin Pirkan ladun kiertäneet Leppihalmeen veljekset, Jouni ja Harri, ovat vuosien ajan ilahduttaneet hiihtäjiä jätkänkynttilöillään. Tulet odottavat tänäkin vuonna niin perinteisen kuin vapaan tyylin hiihtäjiä.

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

  • Ampumahiihdon A-maajoukkue Suvi Minkkinen
    1

    Ampumahiihdon A-maajoukkue nimetty

    by Maastohiihto.com
    10.04.2025
  • 1

    Ampumahiihdon MM-kilpailujen ohjelma ja aikataulut

    by Maastohiihto.com
    23.01.2025
  • 1

    Suvi Minkkinen jatkoi varmaa tahtiaan – nousi jo neljänneksi maailmancupin pisteissä

    by STT / Janne Lehikoinen
    17.01.2025
  • pitkän kauden rasitus Minkkinen
    1

    Pitkän kauden rasitus uuvutti Suvi Minkkisen

    by Maastohiihto.com
    16.03.2025
  • Team Electrofit
    1

    Team Electrofit hakee maastohiihtäjiä ja ampumahiihtäjiä kaudelle 2025–2026

    by Maastohiihto.com
    12.04.2025

Lisää artikkeleita

  • Näin huollat suksesi ennen kuin siirrät ne varastoon kesän ajaksi

    Lumien sulaessa moni alkaa pikkuhiljaa siirtämään suksiaan kesäteloille. Kevät onkin täydellistä aikaa huoltaa sukset vielä kerran ennen kesätaukoa.
    kirjoittaja Leandro Lutz / Katerina Paul / Käännös Venla Rantala
    15.04.2025
  • Hiihtäjän kesäharjoittelun aakkoset – miten pitää kesällä treenata?

    kirjoittaja Teemu Virtanen
    15.04.2025
  • Riitta-Liisa Roponen on surun murtama – ero edessä

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    14.04.2025
  • Verneri Suhonen lopetti uransa – kertoo nyt, miksi hiihto ei enää riittänyt

    kirjoittaja Venla Rantala
    14.04.2025
  • Anikken Gjerde Alnæs oli Ski Classics -kauden vahvin nainen –taustalla hurja loukkaantuminen

    kirjoittaja Ingeborg Scheve / Käännös Venla Rantala
    14.04.2025