Petter Northug on päättänyt ensi kauden tavoitteensa

Petter Northug yrittää kokeilla jotain uutta ensi kaudella. Tavoitteet ovat Tour de Skillä, Vasaloppetissa ja Holmenkollenin 50 kilometrillä.

Petter Northug yrittää kokeilla jotain uutta ensi kaudella. Tavoitteet ovat Tour de Skillä, Vasaloppetissa ja Holmenkollenin 50 kilometrillä.

Petter Northug yrittää kokeilla jotain uutta ensi kaudella. Tavoitteet ovat Tour de Skillä, Vasaloppetissa ja Holmenkollenin 50 kilometrillä.

Northug kerto keskivikkona Sognefjelletissä pidetyssä lehdistötilaisuudessa, että tavoitteiden myötä hän ei voi harjoitella lokakuun ja joulukuun välisenä aikana niin kovaa kuin yleensä sillä hänen on oltava kunnossa aiemmin.

Northug on tyytyväinen siitä, että Tour de Skin kilpailut lisääntyvät.

–Minun puolestani kilpailuja olisi voinut olla vielä pari kolme lisääkin, sanoo Northug.

Suurimmat muutokset kauden suhteen tulevat kuitenkin Tour de Skin jälkeen. Northug on nimittäin päättänyt osallistua Vasaloppetiin. Hänen tarkoituksenaan on lyödä maratonhiihtojen spesialistit, joten valmistautumisen on oltava sen mukainen.

Northug tulee tarvitsemaan 20-25 avustaja (pääosin juottajia), joista 5-6 on hänen apuhiihtäjiään kilpailun aikana.

–On todellä jännä kokeilla jotain uutta ja haastaa spesialistit. On mahdollista, että hiihdän jonkun pitkän hiihdon myös ennen Vasaloppettia. On myös mahdollista, että jätän jonkun maailmancup viikonlopun väliin ja keskityn tasatyöntöharjoitteluun. Tulevan kauden tavoitteet on hakattu kiveen ja olen motivoitunut, kertoo Northug.

Northug kertoo myös panostavansa Holmenkollen 50 kilometrin kilpailuun vaikka myöntääkin sen olevan haasteellista Vasaloppetin ohella.

Northug sanoo myös, että hänen motivaationsa suhteen ei ole syytä huoleen. Hän aikoo hiihtää vielä monta vuotta. Northugin kunto on päässyt alas, mutta hän uskoo pääsevänsä normaalin harjoituskuntoon muutaman viikon harjoittelulla.

Lähde: Lanngrenn.com/NTB

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

  • 1

    Ampumahiihdon MM-kilpailujen ohjelma ja aikataulut

    by Maastohiihto.com
    23.01.2025
  • 1

    Ampumahiihdon MM-kisat: naisten takaa-ajo tänään kello 13.05

    by Kjell-Erik Kristiansen / Käännös Venla Rantala
    16.02.2025
  • 1

    Ampumahiihdon MM-kisat: sekaviesti tänään kello 15.30

    by Kjell-Erik Kristiansen / Käännös Venla Rantala
    12.02.2025
  • 1

    Ampumahiihdon MM-kisat: naisten pikakilpailu tänään kello 16.05 alkaen

    by Kjell-Erik Kristiansen / Käännös Venla Rantala
    14.02.2025
  • 1

    Ampumahiihdon MM-sprintissä nähtiin sensaatio, vaikka voittaja ei ketään yllättänytkään

    by STT
    15.02.2025

Lisää artikkeleita

  • Team Eduxin Isac Holmström tähtää selvään tasonnousuun ensi kaudella

    Team Edux on parhaillaan Vuokatissa kesäkauden ensimmäisellä leirillään, ja ainoa suomalainen Ski Classics Pro Team tähtää selvään tason nostoon ensi kaudella. Yksi mahdollisista tasonnostajista on kokenut Ahvenanmaalta lähtöisin oleva Isac Holmström, jolle Vasaloppet on jälleen kauden pääkisa.
    kirjoittaja Teemu Virtanen
    13.07.2025
  • Heinäkuu on tärkeä kuukausi hiihtäjän harjoittelussa

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    13.07.2025
  • Isac Holmström hiihti Getaloppetin voittoon Ahvenanmaalla

    kirjoittaja Teemu Virtanen
    13.07.2025
  • Nopeusharjoittelu: kehity nopeammaksi suksilla

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    12.07.2025
  • Näin huollat rullasuksesi – kolme helppoa vinkkiä

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    11.07.2025