Pasi Pelttari Pirkan Hiihdon perinteisen 90 kilometrin voittoon

Pirkan Hiihto hiihdettiin hienossa aurinkoisessa kelissä ja pikku pakkasessa. Ladut olivat kovat. Hevoskuuri.fi keskittyi seuraamaan 90 kilometrin perinteisen hiihdon kärkeä.

Pirkan Hiihto hiihdettiin hienossa aurinkoisessa kelissä ja pikku pakkasessa. Ladut olivat kovat. Hevoskuuri.fi keskittyi seuraamaan 90 kilometrin perinteisen hiihdon kärkeä.

Pirkan Hiihto hiihdettiin hienossa aurinkoisessa kelissä ja pikku pakkasessa. Ladut olivat kovat. Hevoskuuri.fi keskittyi seuraamaan 90 kilometrin perinteisen hiihdon kärkeä.

Erityiseen suojelukseen oli otettu 20-vuotias Topias Tiainen. Pitovoitelu aiheutti etukäteen pientä mietintää. Edellisinä päivinä oli ollut suojaa ja ilma kääntyi pakkasen puolelle. Pieni vaara oli myös siinä, että lämpötila nousisi plussan puolelle. Topiaksella oli päätynyt pohjaliisteriin, jonka sekaan lämmitettiin ensimmäinen kerros Swixin VR50. Loput kerrokset VR50 + VR45. Tämä todettiin illan ja aamun suksitesteissä hyväksi.

Kuninkaanlähteellä letka oli vielä yhtenäinen, mutta jo Jämillä oli erottautunut noin kahdenkymmenen hengen pääjoukko jossa vetotöitä tekivät ainakin Ville Ranta ja Ville Mäkelä. Varpeeseen saavuttaessa suuria muutoksia ei ollut tapahtunut.

Vatulassa kärkiletka näytti jo venyvän ja puolimatkan patsaalla Hämeenkyrössä ryhmä oli kutistunut noin kymmeneen mieheen.

Juoksuosuuden jälkeen alkoi tapahtua ja pari kilometriä Lintuharjun jälkeen kärjessä oli kolme miestä – Janne Mononen, Pasi Pelttari ja Topias Tiainen. Ryhmä eteni sopuisan näköisesti Pentinmaalle asti.

Puuvuoren jälkeisessä loivassa nousussa näytti siltä, että Topias Tiainen pääsee karkuun. Eroa takaa-ajavaan kaksikkoon oli joitakin sekunteja. Tämä ero pysyi muutaman kilometrin, mutta sen jälkeen Pelttari ja Mononen saivat Tiaisen kiinni ja olivat viimeisellä vitosella selvästi nopeampia.

Teivon raviradalla nähtiin loppukiri, jonka vei nimiinsä Pelttari. Kärkikaksikko kärsi jonkin verran krampeista, muuten matkanteko oli maistunut.

Vöyrin SM-hiihdoissa hienosti hiihtänyt Mononen edustaa Vantaan hiihtoseuraa. Heillä on asettaa SM-viestiin varsin vahva joukkue.

-Niklas Colliander aloittaa ja itse olen toisella osuudella. Kolmannen osuuden hiihtäjää ei ole vielä päätetty, mutta ankkurina meillä on Matti Heikkinen, kertoi Mononen kilpailun jälkeen.

Topias Tiainen oli varsin tyytyväinen hiihtoonsa.

-Seuraavan kerran starttaan Oltermannihiihdossa ja Puolustusvoimien SM-hiihdoissa, paljasti Tiainen. Lisäksi kalenteriin on merkitty punakynällä nuorten SM-viesti 2.4.

Tulokset Pirkan Hiihdon sivuilla.

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

  • Suomelle Klementtinen
    1

    Suomelle hopeaa nuorten MM-ampumahiihdosta

    by Maastohiihto.com
    03.03.2025
  • ampumahiihtotähti Felix Leitner
    1

    Ampumahiihtotähti järkyttää – lopettaa uransa välittömästi, vain 28-vuotiaana

    by Maastohiihto.com
    17.10.2025
  • pitkän kauden rasitus Minkkinen
    1

    Pitkän kauden rasitus uuvutti Suvi Minkkisen

    by Maastohiihto.com
    16.03.2025
  • 1

    Ampumahiihdon MM-kilpailujen ohjelma ja aikataulut

    by Maastohiihto.com
    23.01.2025
  • Krista Pärmäkoski Holmenkollen
    1

    Krista Pärmäkoski 7. Holmenkollenilla ja Suomi 3. Pokljukassa

    by Maastohiihto.com
    16.03.2025

Lisää artikkeleita

  • Team BSV IBEX – Sveitsiläinen tiimi tuo kansainvälisyyttä alppihengellä

    Sveitsin ensimmäinen ja johtava Pro Team -joukkue tuo raikasta alppi-ilmaa Ski Classics -kauteen XVII. Tiimin tavoitteena on tarjota alustan Sveitsin huippu-urheilijoille kilpailla korkeimmalla kansainvälisellä tasolla ja luoda mahdollisuuksia myös kansallisen maajoukkueen ulkopuolella.
    kirjoittaja Maastohiihto.com
    02.11.2025
  • Gunde Svan – Ruotsin hiihtosankari, joka asetti rimaa korkeammalle

    kirjoittaja Teemu Virtanen
    01.11.2025
  • Niemelä ja Melnits voittoihin hiihtokauden avauksessa Vuokatissa

    kirjoittaja Teemu Virtanen
    01.11.2025
  • NTNUI Ski Team – luottaa nuoruuden voimaan hiihtoladuilla

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    01.11.2025