Päävalmentaja Jylhä: Perinteisen osuudet näyttävät suunnan miesten viestille

Perinteisen hiihtotavan osuudet näyttävät viestille suuntaa myös tänään kilpailtavassa miesten 4×10 kilometrin kilpailussa. MM-Falunissa miesten kisaa voi tosin värittää myös ennusteissa oleva räntäsade.

Perinteisen hiihtotavan osuudet näyttävät viestille suuntaa myös tänään kilpailtavassa miesten 4×10 kilometrin kilpailussa. MM-Falunissa miesten kisaa voi tosin värittää myös ennusteissa oleva räntäsade.

Naisten eilisessä viestissä kärkikolmikko erkaantui muista jo ensimmäisellä osuudella, mutta miehissä ihan samaa ei ole odotettavissa. Toisella osuudella ratkaisuja voi jo tulla.

– Ennakkoajatus on se, että perinteisen osuuksilla hiihdetään tosi kovaa, päävalmentaja Reijo Jylhä sanoi.
Hän laski, että naiset käyttivät perinteisellä viiden kilometrin reittiin lähes 15 minuuttia. Kun miehet hiihtävät vitosen perinteisellä neljä kertaa (2×10 kilometriä), eroja ehtii tulla.

Vapaalla hiihtotavalla vauhti on kovempi, rata helpohko ja jopa vähän vajaamittainen. Siksi ratkaisun paikkoja on vapaalla vähemmän.

– Vapaan vitosen naisten aika oli varmasti aika lähellä kymmentä minuuttia, koska Björgen löysäili vähän lopussa, Jylhä vertasi.

Suomella viestiä hiihtävät perinteisellä kokenut konkari Sami Jauhojärvi ja arvokisaviestissä toista kertaa mukana oleva Iivo Niskanen, joka tosin on jo huippuhiihtäjän statuksen ansainnut. Heidän jälkeensä viesti vaihtuu Matti Heikkiselle ja Ville Nousiaiselle.

– Perjantaina on sellainen kaikki on mahdollista -päivä, päävalmentaja arvioi ja toivoi, että naisten pronssin esimerkki vauhdittaa suomalaisia myös jäljellä olevilla matkoilla Falunissa.

Jauhojärven ennakkoarvion mukaan miesten viestin mitalitaistelussa ovat mukana Norja, Ruotsi, Suomi ja Venäjä.

Viesti alkaa kello 14.30 Suomen aikaa.

(STT)

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026