Päävalmentaja haluaa hiihtäjien mittarit punaiselle

Päävalmentaja haluaa hiihtäjien mittarit punaiselle

Päävalmentaja haluaa hiihtäjien mittarit punaiselle

MM-kotikisoihin on kaksi vuotta aikaa, tulokset paranevat vain harjoittelemalla.

– Räjäytetään Lahdessa sitten potti.

Hiihtäjä Kerttu Niskasella on kaksi vuotta aikaa jalostaa Falunin MM-hiihtojen nelossijansa mitaleiksi. Niskanen oli suomalaisista naishiihtäjistä Falunissa lähimpänä henkilökohtaista mitalia.

Hänen katseensa kääntyminen MM-kotikisoihin pätee yhtä lailla koko maajoukkueeseen. Jotain on muutettava, jotta seuraavat arvokisat ovat Falunin karkeloita menestyksekkäämmät.

– Meidän täytyy koko ajan miettiä sitä, miten voimme maksimoida urheilijoidemme tulokset, viime keväänä päävalmentajaksi palannut Reijo Jylhä sanoi.

Hänen mukaansa avainasemassa on harjoitusärsyke. Urheilijan pitää uskaltaa olla harjoituskauden aikana kuormittunut, jotta hän kehittyy.

– Olemme kehittäneet itse kaikenlaisia palautumisen seurantamenetelmiä. Ne aiheuttavat helposti sen, ettemme uskalla olla mittarit punaisella ja katsoa, kuinka kauan siitä kestää tulla takaisin palautuneeseen tilaan, Jylhä selvitti.

Jylhä muistutti myös helppojen sekuntien ottamisesta pois. Ylämäissä suomalaiset ovat kovia, mutta alamäissä ja loivilla osuuksilla on parannettavaa.

– Justyna Kowalczykin laskutaidon muuttuminen on osoitus siitä, että myöhäisessäkin vaiheessa sitä taitoa voi parantaa.

Marja-Liisa Kirvesniemen aikoina laskemista opetti hiihtäjille nopeuslaskun pioneeri Kalevi ”Häkä” Häkkinen. Jylhä uskoo apua löytyvän nyt alppipuolelta.

Vielä on töitä tekemättä

Viestissä mitalille ja muilla matkoilla mitalien tuntumaan kurkottanut Kerttu Niskanen aikoo kaivaa itsestään kovemman kunnon seuraaviin arvokisoihin. Se rakentuu vain laadukkaalla harjoittelulla.

– Kyllä tässä vielä täytyy töitä tehdä, 27-vuotias Niskanen sanoi.

Tammikuun alun sairasteluun nähden Niskanen vertyi Faluniin kuitenkin ehommaksi kuin uskalsi ajoittain toivoa. Niskanen oli kaikilla henkilökohtaisilla matkoillaan kahdeksan parhaan joukossa, ja kaksi niistä kisoista tuotti nelossijan.

– Jos ei ole tullut mitaleita, niin on näitä hevosia sitten repussa, Niskanen kuvasi mitalistien ja kärkikuusikon palkinnoksi saamia Taalainmaan puuhevosia.

– Minä olen ollut pikkutytöstä asti hevostyttö, Niskanen naurahti.

Samalla parilla loppuun asti

Falunin naisten hiihdon päätösmatkalla 30 kilometrillä Niskasen mitali karkasi 24 sekunnin päähän. Ruotsin Charlotte Kalla pudotti vieremäläisen peesistään viimeisellä viitosella.

– Puolessa matkassa ajattelin, että mitali otetaan, Niskanen sanoi, mutta myönsi, ettei jaksanut loppuun asti.

Niskanen oli kisan 20 parhaasta hiihtäjästä ainoa, joka ei vaihtanut kilpailun aikana suksia. Muu kärkiryhmä liukui suksen vaihtoon puolimatkassa, mutta Niskanen ja Aino-Kaisa Saarinen eivät. Niskasen mielestä hän teki oikein.

– Minulla oli huonompi pari karsinassa, ja hyvä suksi oli alla, Niskanen kertasi.

Niskanen hiihtää kilpaa Fischerin välineillä. Herää kysymys, miksei suurimmalla tallilla ole tarjota Niskaselle kuin yhdet kunnolliset sukset lauantain keliin.

– Se on suuruuden ongelma. Hiihtäjistä yli puolet hiihtää sillä merkillä. Tälle kelille sopivia huippupareja ei ole niin älyttömän paljon, Jylhä muistutti.

STT–KAIJA YLINIEMI

(STT)

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026